— Määhän eiltä, jystä avanto auki! hoilasi Topi eukolleen vastaan.
— Siellähän se on tuura…
Yksissä he raskasta vesisaavia vetää jutuuttivat saunalle. Jääsirpaleinen kylmä vesi roiskahti pari kertaa Riikan hameille, kun hän takaapäin hajareisin varoskeli saavia, Topin kiskoessa jäätyneestä puuköysijutkosta, selkä köykyssä.
— Vetele ihmisiksi eläkä siinä…
— Vetelenhän minä…
He nostivat saavin kynnyksen yli saunaan, josta sakea savupilvi hulmahti heitä vastaan. Silmänsä viiluiksi kipristäen kumartui Riika kohentamaan palavaa pesää kiukaassa, jonka moniaat kivet jo tulipunaisina kuumottivat saunan hämärässä.
— Vieläkö sinä minnuo tarvihet vai —? kysyi Topi ulkoutuen savupilven mukana, tikua kurkussansa kakistaen.
— Mää! tuhahti Riika lyhyeen, ikäänkuin vihoissaan, kiukaan ääreltä.
Topi ei sentään mennyt, vaan jäi kynnyksen eteen.
— Kuulehan tuota noin…?
— Hä —?