— Tulehan ensin poikkeen savusta…
— Noh —?
— Että tuota eikö juotaisi niitä kahvinloppuja jo tän'iltana?
Riikan silmät verestivät kuopissaan. Hän yskähti syvälle rintaan asti ja vastasi:
— Luntako sitten huomenna höystöksi pannaan?
— Vaan nythän on aatto… arveli Topi. — Minua niin himottaa. Ja kuuluvat muuallai maalimassa herkuttelevan näin jou…
Riikan leuka tutisi ja karkea käsi tapaili kyynelkarpaloa poskelta. Toisen silmän kyynel oli ehtinyt tipahtaa alas lumeen, jossa se heti kiteytyi pieneksi jäähelmeksi.
— Mitä sinä… Riika… ke? kummasteli Topi hämillään.
— Että kun pitääkin… tämä köyhyys ja nuusa… tuntua ja näkyä… ihan joka asiassa! vaikeroi vaimo heltyneenä. — Että kun ei ole noille lapsirievuille puhasta paitaa joulusaunaan… eikä sinullekaan…
— Välttää minulle likainenkin! sanoi aviomies lujasti. — Elähän nyt turhia, Riika… Viimeinen kerta kai tämä nyt onkin näissä puitteissa…, sopersi Topi.