— Käypikö se Retriika siellä kansan kokouspaikassa? kysäisi kotvan kuluttua Muikkulainen.

— Lie häneen menijätä ilman minunlaistanikin…, sanoi Riika kainoksuvasti. — Vaikka hokevathan nuo vaimoihmistenkin siellä pasteiraavan, lisäsi hän.

Huurteinen talviaamu vasta hämärtäen valkeni, kun seurakunnan vanha kirkontorni puikahti esiin järven selän takaa. Linjasuorana ampui näreillä viitoitettu tie yli jään.

Sekä Muikkulan mies että varsinkin Korpiloukon vaimo tunsivat mielissään jähmetyttävää pyhänkammoista juhlallisuutta, kun reki hiljakseen vieri jykevän kirkkotapulin ohi. Kumpikin heittihen äänettömäksi aivankuin olisi rintaa salvannut selittämätön painajainen. Eivät sanallakaan enää kajonneet uudenajan kuulumisiin. Heidän nenänpäänsä punoittivat aamutuimassa. Kullankellertävässä aamuruskon sarasteessa aukeni ja levisi heidän edessään koko kirkonkylä…

"Kolmiyhteisen Jumalan huone - keisarillis-jumalallinen esivalta — pyhämustat papit ja lumivalkeiksi maalatut pappilat kimaltelevien koivikkojen keskessä — ruunun virkamiesasunnot ja tiheäikkunainen kansakoulu — kauppiaat ja koreat kyltit — postitalo ja keltaiset kirjelaatikot — lainamakasiini ja kunnan esimiehen amerikkalaismylly — ja lopuksi susiturkkinen outo herrasmies kievarikyydillä ajamassa pitkin maantietä, kalkattavassa aisakellossa niin että pois tieltä vain…"

Mikäpä sen maailmanjärjestyksen muuttumaan saisi? Ja pakkoko olikaan muuttaa? Ei kai tässä kenenkään mieli tehnyt vastaantulevain turkkeja ryöstämään!…

Kaukoperukkalaisen kirkkoväen harras tunnelma oli ennen pitkää vallannut sekä Riikan että Muikkulaisen. Sitä tunnelmaa vahvisti lisäksi vilkas liike kylän kujilla. Joka suunnalta näkyi ajelevan ja hiihtelevän rahvasta. Nuorta ja vanhaa. Pomoa ja kerjäläistä. Aivankuin mitkä markkinat olisivat tulossa olleet…

* * * * *

Uudenvuoden kirkonmenot olivat päättyneet, ja ristirahvas hajaantunut lähipirtteihin eväitänsä syömään. Isot palttoopäälliset isännät ja päätalojen pönäkät, monihameiset emännät kiirehtivät kukin kotitaipaleelleen. Aivankuin jokin salainen hätä heitä olisi ajanut pois kirkolta heti kun olivat jumalalliset ja maalliset asiansa toimitetuiksi saaneet. Tai aivankuin olisivat tahtoneet säilyttää papinsaarnan tuoreeltaan aivoissaan ja pelänneet sen jotenkin väljähtyvän, jos sitä jäisi kirkon lähettyville märehtimään. Sentähden piti ajaa karahuttaa kuin viimeistä päivää, pakosalle kotikankaita kohti, eväskukon kalapurstot vielä suupielissä…

Mutta eivät sentään kaikki tänä kirkkopyhäpäivänä näkyneet kiirettä pitävän takaisin kotitanhuilleen. Jäi joka kylästä jokunen pikkueläjä, mökkiläinen, mäkitupalainen, ruununtorppari, loinen, huonemies, jätkä tai häviön partaalla häilyvä talonpoika. Näkyi jääskentelevän vaimoihmisiäkin, jotka supattelivat keskenään. Ilmassa oli kuin ukkosen sähköä, joka vaikutti uteliaisuutta ja mielenjännitystä.