Mutta siihen Riika heti kimahtaa kirpeästi:
— Itseppä heijät maailmaan laittanutkin out — tottapa ruokitkin!
— Äläs, äläs, ärähtää silloin Topi. — Kaksi niitä on kiveä köyhänkin myllyssä. Ja Jumalan voima pyörittää…
— Vai myllyssä! murahtaa Riika katkerasti naurahtaen. — Ono, ono. Vaan tästä meijän mökin myllystä ei lähe muuta kuin paljasta… Kato häjy, taas minkä teki!
Vaimo kiskaisee pikku Pirin kätkyestään ja melkein viskaamalla lennähyttää lapsen lattialle. Yksitoistakuukautinen "hosmestari" poraa kuin riivattu niin että korvia särkee. Räkä purskuu nenänykeröstä, takapuoli on ulostusten tahrima. Eihän tässä mitään hätää olisi, mutta perheen äiti on aatamissaan ja se pilaa asiat.
— Sake hoi! tule, ota kätkyestä, vie ulos! kuuluu komennus porun seasta. — Elä sinä paljain käsin, kelvoton. Kurkota Topi pärettä sieltä ranmuurin raosta. Kiireenvilikkaa!… Vesteri! Työnnä se ovenrenkkana auki. Mikä tässä kaikkia haisuja… Etkö sinä iippana sitä vesiämpäriä likemmäksi saa?… Voi häikäle, siinä jo toinenni lorottaa. Ulos ei mennä? Iita Linta Mar… Jo kasteli, runtti. Ei tuosta Petistäkään apua ouk. Hehhee. Nyt lammen rannalla ongella ollaan. Siivotkoon Topi, en kai minä joka nurkkaan kerkiä, ene!… Tyhyi. Ei noista kakaroista… muuta kuin ikuista vastusta… Vai myllyssä — minä sanon jotta tässä pirtissä ei pyöri muu kuin pyll…
Sellaista se on Retriika Euphrosyynen arkipuhelun tyyli, sellaiseksi se vuosien vieriessä on muodostunut. On siinä köyhän mökin äidillä tosiaan kestämistä lastensa hoidossa, kun harvoin muut auttelevat.
Mutta on Topillakin kestettävänsä eukkonsa terävähkön kielen kärjen edessä. Usein mies tätä elämänsä ristiongelmaa on salaa huokaissut, joskus julkisestikin, ja puhkipäin aprikoinut, miksi sen juuri näin olla pitää, mutta ei ole hän koskaan löytänyt muuta selvitystä kuin minkä muistaa isävainajaltaan kuulleensa, että:
"Vaimo haaksi, vaimo hauta, vaimo himmerkin ilo, vaimo helvetin tuli."
Ja lisäksi hän tietää, minkä kaikki miehet tietävät, että nimittäin: