— Ka se punaisen räähkän löyhkä!
Mökin isäntä paukautti nyrkkiä pöytään niin että sinukkatuoppi hypähti korkealle ja russakat pahanpäiväisesti säikähtivät:
— Et sinä, muori töllerö, alaluokan ahväärejä ymmärrä!
— Ymmärrän minkä ymmärrän, Jumala minullekin järenjuoksun on antanut. Ja jos Porsröömi vainaa vielä eläisi, niin —.
— Elähän viihti saarnata, on sitä sorttia silavaa Suomen rahvas jo kyllikseen syönyt, vaan eipä ole kylkiä lihottanut…, arveli Jussi miehekkäästi, kopeloi kintaansa, nakkapohjakirveensä, ja läksi ulkotöihin.
Mutta koirat ne yhä pitivät kovaa ulinaa.
— Mikä niitä nyt haukuttaa? virkettiin Selkoskylälläkin, jossa oli kymmenkunta kuonolaista kivenheittovälien päässä toisistaan sijaitsevilla pihoilla.
— Eikö nuo jätkyttäne sitä puoluetoran taistelua, johon sanomalehdet mökkiläiskansaakin härsyttelevät, naurahti joku varovampi isäntämies tunkion huipulla taikkoansa ilmassa väläyttäen.
Kasakkamiehet tunkion juurella eivät mitään sanoneet isännän leikinlaskuun, vaan sylkäisivät kämmeniinsä ja kävivät kahta kovemmin kiinni taikkoihinsa, työntäen piikit syvälle höyryävään lantaan.
— Mitähän nyt Musti murisee? puhui myös Muikkulan retutalon isäntä hevostaan kaivolla juottaen.