Topi Romppanen astua heippasi varmoin askelin ja niin ripeästi, ettei itse nokkela agitaattorikaan tahtonut rinnalla pysyä, eikä Riika hevillä jäljessä.
Kansakoulun pihalla vallitsi ihmeteltävä hiljaisuus, ei siellä ollut mitään markkinan tapaista räyhinää, niinkuin moni oli kuvitellut rahvaan kokouspaikasta. Vain silloin tällöin avautui narahtaen etehisen ovi, kun joku tuli tai meni hiljaa ovesta. Agitaattori puristi kiihkeästi sekä Topin että Riikan kättä, katsahti hieman arasti ympärilleen ja palasi takaisin. Laki kielsi kaikenlaiset mielenosoitukset likellä vaalitaloa, — täytyi totella. Kansalliset apajanvedot olivat säädetyt tapahtuviksi mitä suurimmassa meluttomuudessa. Viidensadan askeleen päässä sopi kyllä vallan mainiosti purkaa sielunsa ja yllyttää puoluetaisteluun.
"Rauha maassa — ihmisille hyvä tahto!"
Topi astui yli kynnyksen, otti karvalakin päästään ja rykäisi.
Riika hänen takanaan niiata nuksautti.
Etuhuoneessa oli ainoastaan yksi toimimies. Karivaaran Anteri se olevan näkyi, joka äänestyslistaa selaili. Ylpeä se näkyi ammatissaan olevan, ei ollut tuntevinaankaan korpiloukkolaisia, vaan kysyä koppasi nimiä ja katsoi tuimasti päästä jalkoihin!
— Topias Topiaanpoika Romppanen?
— Joo! sanoi Topi.
— Vaimo Fretriika Eufrosyyne —?
— Juntusia minä oun omalta suvultani! väitti Riika, mutta Anteri suhahti lyhyeen, että ei tässä akkaväen omat nimet tule kysymykseenkään ja käski siirtyä toiseen huoneeseen.