— Osaatteko te itse vai autanko minä miestä mäessä?
— Löytyy täältä numero ilman herrojakin! mutisi Topi.
— Hä? pani Pirhonen, mutta syrjäytyi.
Topi oli alkanut kopeloida punaista kynää, joka riippui sidottuna rihmaan.
Konstaapeli toimitti Riikan toisen kojun sisään ja tarjosi apuansa, mutta ei Riikakaan huolinut, kun muisti agitaattorin varoituksen, että Pirhonenkin kuului olevan sitä herrain puoluetta ja vähän niinkuin omaan apajaansa porkkailevan tohmerointa rahvasta.
Yhtaikaa Topi ja Riika nyt siis joutuivat äänestämään, kumpikin seistä nyyköttäen eri suojuksen takana. Tovin aikaa he suojusten takana viipyivätkin, ja huoneessa vallitsi sellainen hiljaisuus, että olisi voinut kuulla kärpäsen lentävän.
Topi tuijotti siihen aitaukseen, jonka numero hänelle oli päähän pantu ja jonka hän tiesi olevan köyhälistöä varten aidatun. "Kolomekymmentä ja… soli sali rattia!"
Hän tarttui kynänvarteen, puristi sitä lujasti kankeissa sormissaan ja alkoi tähdätä, ummistaen vasemman silmänsä ja kirpeästi siristäen oikeanpuolimaista. Suu oli vääntynyt pahasti väärään.
"Nyt?…"
Mutta ei hän uskaltanutkaan vielä painaa. Numero oli ikäänkuin ruvennut liukumaan ja vei silmän mennessään. Topi hätkähti, laski kynän kädestään ja rupesi uudestaan pyydystämään numeroa.