Taivahinen taatto — mikä lapsia vaivaa?
Miksi Sake poika päätänsä pitelee ja voivottelee?
Miksi Vesteri yhtäläistä itkeä tuhertaa ja kyyköttää surkeana nurkassa?
Miksi kullannuppunen Iita Linta Maria oksentelee eikä huoli liikkileipää pieneen kouraansa!
Jospa olisi äidillä antaa sokeria?… Sokeri makeaa on — siitä lapsi pitää. Mutta ei muruakaan löydy. Lupasi Topi muka toimittaa kulkijain matkassa sokerit ja kahvit. Ei kuulu…
Turhaan tähystelee äiti ruuturepaleen lävitse. Musta kanto siellä vain muurottaa kuin mörkö rämeen laidassa. Ja pitkän kuusen tuppuralatva yli metsän reunan piipottaa…
— Elkäähän itkekö lapset. Tulee kesä — paranee pää, paranee kaula, paranee massu. Makailkaahan penkillä, elkää hätäilkö! lohduttaa äiti.
Riika peittelee Iita Linta Mariaa ryysyihin. Tyttönen tuijottaa äitinsä silmiin miettiväisesti ja ruikuttaa haikeasti. Äidin sydäntä vihlaisee se lapsen katsanto.
Pikku Piri kätkyessä kitisee. Riika laskeutuu polvilleen lattialle ja kumartuu antamaan rintaa.
— Syöhän ruikku, tu-tu… Tulehan Petti souvattamaan, niin minä käyn navetassa. Saapi Sake maata, kun on kipeä.