— Senkö hornan rooppiin reuhka hävisi?
— Mikä tuli? huutaa Hannes kaukaa pimeydestä.
— Piru! purpattaa Jooseppi kontallaan kinoksessa. — Piru vei virkalakin
Rämsänrannan konsulin päästä…
— Häh, Iankesitko? huutaa Hannes, vaan samalla Jooseppi jo kopeloikin lumisen lakkinsa kopriinsa ja sai sen häthätää päähänsä, kun samassa — eikös lempo siinäkin ollut pelissä proletaarin pilkaksi — nuori metsäherra ajaa hurahutti poroineen pulkkineen perästäpäin alas törmää ja pulkan perä räppäsi Jooseppia peräpakaroille niin että mies uudestaan tupsahti hankeen, kajahti jättiläiskokoisen metsäherran naurunrämähdys, mutta kun Kenkkunen kääntyi kirotakseen urheilijaa, livisti metsäherra jo kaukana, ja porotiuvut vain helskivät horisontissa, pitkin haka-aituuksen vierustaa.
— Sata seihtemänkymmentä sarvipäätä!
— Halloo! huutelee Harmajavaaran Hannes. — Tuletko sieltä vai —?
Jooseppi juoksee nilkuttaen toisenkin suksensa perässä, jonka pulkka on sysännyt liukumaan jalaksen rataa, ja saatuaan sen jalkansa alle, ottaa huiman lylyluijun Hanneksen luo, joka on pistänyt ensimäisen karkurisuksen pystyyn tiepuoleen.
— No voi satavuotinen Rokonvaara! jurnuttaa Jooseppi läähättäen, — enhän minä akkaani hakenut, vaan kun lipsahti lakki takaraivolta, niin siinä se tuli sen mokoma pupujussin paletti että tallukat vain taivasta kohti ja sitten tuo juupelin hostmestari kurahutti petrallaan ja eikös kuvatus sillä sikoruuhellaan ruipannut rumppaan, niin että vieläkin ronkassa kihelmöi — kipurahat, kipurahat siltä kiiliäiseltä kiristän ihan näissä käräjissä ja sinä olet todistaja!
— Vaan enhän minä, veli veikkonen, nähnyt pyhäsen pölähtävää! ilmoitti
Hannes säpsähtäen.
— Et, et sinä kyllä nähnyt, vaan annahhan kun päästään tuonne Kanervavaaralle ja housuni lasken alas Maakunnassa, niin sitten on ihme jos et usko että hosmestari Räkhalssi ajoi ihan pahki per… Ja saa sen mustelman mönsträtä toki Mulli-Juusokin ja Maakunnan tirehtöörskä, ja elähän huoli, jos ottaisi poliisi Pirhosenkin haistamaan viinarokarin häntäpäätä, hehheh…