Tuosta hännänhaistämisesta sukeutui nyt kirkonkylään palatessa piskuinen riidan kahakka noiden kahden petkelkyläläisen naapuruksen kesken, kun näet Jooseppi, sanaan tarraten, alkoi penätä, että:
— Minunko hännänhaistajaksi — vai ei kelpaa naapurille — vaan jos minä pyllistän ja samalla tämmyytän sinut lautamiehellä tai herrastuomarilla, niin tasavallan perustuslain ja kraahvin mukaan sun on pakkolähteminen — jos ei muuten, niin naru kaulassa…
— Pyllistä minkä pyllistät, intti Mulli-Juuso silmiään muljauttaen, — vaan kun ummistan silmäni ja kiellän näkeväni peräpukamiasi, niin tämmääppäs, tämmyytäppäs sitten, jos kehtaat!
Johon Ryysyrannan Jooseppi taas kimakasti naukuen laukasi lonksuvin leuvoin että:
— Pidätkö sinä pirhanan jukuripää sitten minun häntävärkkiäni niin halpana että…!
Jumalatiesi, kuinka arveluttavaksi hyvien naapurusten kinastelu olisi kehittynyt, mutta siinä samalla tulla suhisti ja helskytti täyttä laukkaa toinenkin pulkkaporo kolmen hiihtäjän takaa, ja näiden täytyi kiireesti väistyä tieltä — apulaisvallesmanni Reino Rinne siinä porhalsi kylälle päin hänkin, puuhkalakki ja suuret koirakintaat käsissään, poroaan hoputtaen ja sille karjuen, koreanylpeä rouva sylissään — ja hiihtäjät vaikenivat tyystin. Kun taas liukuivat kovalla tiellä, otti Harmajavaaran Hannes puheenvuoron ja sanoi siivokseen:
— Saatetaanhan sitä, Juuso, Maakunnan pirtissä miehissä tarkastaa, jotta tuliko tähän Kenkkuseen siinä päälleajossa ruumiinvikoja, ja jos tulikin, niin eiköhän liene parasta sopia metsänhoitaja Räkhalssin kanssa kirjallisesti nämä asiat — niin sanoakseni perheasiat! toimitti Hannes sivistyneesti.
— Ka niinpä taitaa olla…, luikkasi silloin muikeasti Jooseppi itsekkin ja siihen jupakka raukesi — eikä tullut Kenkku-Joosepilla Maakunnan pirtissä riisutuksi housurisojaan, vaikka muuten kenkutteli pirtin ja puodin väliä tai istua hyssytteli tiskin reunalla pieksujaan heilutellen ja monenlaista kauppaa hieroen Maakunnan kaupanhoitajan kanssa, kovasti tinkien kengäksiä ja pohjanahka-hylkyjä, toisin vuoroin kiikutellen kynsissään kullankirkasta kahvipannua vieläpä hypistellen hyppysillään kirjavaa hamekangasta, jotta nyt muka viimeinkin ostaa porauttaa eukolleen sen hamerustingin… jota ei tietystikään vieläkään ostanut, kun rahat hupenivat jauhoon, kahviin, sokuriin, pikanelliin, nahkapalasiin ja johonkin vikanaiseen pataan, joka myötiin polkuhinnasta.
Eikä puhettakaan että Ryysyrannan Jooseppi olisi pyllistänyt Mullimäen Juusolle tai manuuttanut tätä todistajaksi, vaan täydessä sovinnossa taas keskustelivat naapurukset, vieläpä Juuso, jota koko kirkonkylä tympäsi, suostui viemään mukanaan osan Joosepin tavaroistakin — Juuso näet läksi vielä yön selkään painelemaan kotiinsa päin yhdessä muutaman Pahka-Pekan kanssa. Kauppa-asiansa siis näin loistavasti taas klareerattuaan tunsi Ryysyrannan Jooseppi itsensä vapaaksi lähtemään Hanneksen kera suojeluskunnan iltamaan, jonne mennä liehtoivat paitsi piikatyttöjä ja solttuja kaikki herraskaiset ainekset keskuskylältä — sinne ne toki olivat porhaltaneet nuoret virkamiehetkin poroillaan ja sinne ajaa kalkutti aisakellossa ja hirventalja reen perässä kirkkoherrakin rouvineen, lapsineen. Sinne tuppasivat mennäkseen Maakunnan herra ja rouvakin koettaen kiireen vilkkaa päästä irti pyhäostajista, tuosta kaukokorven ikuisesta painajaisesta. Oikein kiiltokauluksiin ja patiineihin kiepsautti itsensä Helge Huttunen ja pikkuinen pirteä rouva Huttunenkin haiskahti hajuvesiltä.
— Lähetäänpä ilkeyksissään me Petkelkylän haisunäädätkin porvalien paalisalonkiin! innostui Jooseppi, varsinkin kun Maakunnan kaupanhoitaja oli luvannut kustantaa piletin, jos kerran Kenkkunenkin ilmestyisi valkokarvaisten juhliin.