Oli siellä toki Koskeliinin rouvakin, kaunikki ylimys hänkin, mutta Kenkkuselle se sentään paiskasi laupiaasti kättä ja mukavasti mulkoili mustia silmiään — lieneeköhän tietänyt ne miehensä ja Kenkkusen hyvät välit? — kaippa se hyvinkin tiesi, koska sanoi: »Sääli ettei Carolus ole täällä!» ja liehahti samalla pois Joosepin näköpiiristä.
Jopas vihdoin sattui Jooseppi vastatuksin metsänhoitaja Räkhalssinkin kanssa eikä malttanut olla salakaunassa tokaisematta että:
— Herra hosmestari ajaa karautti minun päälleni siellä emäpappilan törmän alla…
— Vai sinä simpanssi se olit! huudahtaa silloin Räkhalssi seisten piipunnysä suupielessä hajalla säärin keskellä lattiaa, väriverkaiset säpikkäät julman pitkissä koivissaan. Ja kun Harmajavaaran Hannes kaverinsa puolesta oli antanut säädyllisen selityksen, loppui tämä selkkaus vihoviimeinkin siihen että metsäherra ystävällisesti tarttui Jooseppia käsikynkästä ja vei kahvitiskille komentaen iltaman yliemännän, vanhan postineidin, kaatamaan kukkuraisen kupin nisukahvia.
— Juo, Kenkku, juo tuplakupit sulhasmiehen sottaan, ja anna anteeksi että se minun härkäni, Tatu, ei arvaa pysähtyä, vaikka edessä seisköön itse Mokulan keisari…
Saakurin mukava mies siis oli tuo Räkhalssi ja viimeinenkin kauna katosi Joosepin sydänalasta siinä pullakahvia hörppiessään Rämsän pirtin seinäpenkillä. Vanha postineitikin niin muikeasti irvisti ja, räpytellen silmiään rilliensä takaa, virkahti:
— Mistäs nyt tuulee, kun herra Kenkkunenkin on kekkereissä? Sitten se vanhapiika ruotsiksi sinkautti metsäherra Räkhalssille että:
— Forstmästarn är bra snäll, som trakterar så'na där struntar! mutta tätä viimeksi mainittua lausetta Ryysy-Jooseppi ei oikein ymmärtänyt, vaikka vaistosikin että tuo kärtyinen mamselli piti häntä, köyhän perheen isää, jotakuinkin halpana olentona. Kummaltakaan puolelta ei vielä oltu unhoitettu postitoimistossa sattunutta kipakkaa kohtausta, jossa Kenkkunen oli saanut vasten naamaansa aivankuin märillä housuilla… Mutta koska Harmajavaaran Hannes puolestaan sattui olemaan postineidin erikoinen suosikki, jolle vuorostaan postineiti pistouvasi kahvit — niin tätä Hanneksen läsnäoloa kai huonohuutoinen Kenkkunen saikin kiittää ettei Lottien yliemäntä miekkosta ihmisten kuullen sen enempää letkauttanut. Mukavahan täällä oli olla, kerrassaan mukava, kun herrat voitelivat kermakahvilla korven kyöpeleitä ja Maakunnan Huttunen ryysyiselle ystävälleen ovirahankin oli suorittanut.
Kahvitupa tyhjentyi — yleisö siirsihen toiseen pirttiin. Lavalla seisoi apulaisnimismies suojeluskuntaupseerin puvussaan ja luki paperista asiallisesti ja hätäilemättä. Jooseppi höristi korviaan:
»Suojeluskunta — on — tasavallan varmin — turva. Valtakunnan rajalla se merkitsee — suorastaan — pelastusta — isänmaan pahimmasta painajaisesta — kommunistien myk-mykräntyöstä. Me nimitämme punaisia veljiämme myk-mykriksi, koska ne — kaivavat maata — jalkaimme alta. Jokaisen suojeluskuntalaisen — velvollisuus — on — pitää rajaseutu — puh-puhtaana — myk-mykristä..