Mullimäen Juuso, pikilankaa saappaan paikkaan vetäen, katsoo altakulmainsa ikituttuun naapuriinsa ja vastaa leikillä leikkiin:
— Kerjuulleko lumiukko on kulussa?
— Ka se sattui kuin naulankantaan! ilvehtii Jooseppi: Suksenrasvaa vailla on kerjäläisukko — löytyykö kynttilänpätkää?…
Korven halki sitten hiihtelee Ryysyrantalainen rasvatuin suksin, veturi perässä, ja uhmaa luikkia läpipihan Varisautiosta, mutta parahiksi suksenvarpaallinen rapsahtaa poikki, Jooseppi päästää ärräpään ja työntyy mökkiin. Se on yhtä pieni ja köyhä hökkeli kuin hänellä itselläänkin, siinä asustaa säyseä nuori aviomies Risto Romppanen, jonka vaimo näyttää potevan samaa alakuloisuuden tautia kuin hänenkin muijansa, vaikka ei vielä ole ehtinyt tehdä enempi kolmea lasta. Risaiset ja puolialastomat ovat Ristonkin perilliset ja tokko lienee hänenkään Sohvillaan paitaa ja kylähametta?
— Kirkollekko hiihat?
— Sinne, varpaallinen rapsahti, anna narruo! toimittaa Jooseppi asettaen lumisen suksensa lattialle.
— Keitettäis kahvi vieraalle, virkahtaa alakuloinen mökin vaimo, — ei ole mistä keittää!
— Meillä ei ole juotu kahvia viitiseen viikkoon, ilmoittaa Ryysy-Jooseppi hiukan liioitellen, sillä tottapuhuen hän itse harva se päivä on kahvin ryypännyt halkometsässä kolutessaan ja antanut kotona-olevillekin pari kertaa viime viikolla.
Jooseppi, varpaallisen korjattuaan, tekee taas lähtöä.
— Toisitko kauppiaasta varttikilon pööniä? pyytää Varisaution emäntä hiljaisella äänellä.