— Sepä nyt tietty, tiuskasi Kenkkunen. — Ryysyrannan Jooseppi pitää öljyssä kaksi mökkiä. Ja joskus — rahassakin.
— Mitä turkkilaista sinä turiset! kähisee Amanta pimeässä, mutta samalla Jooseppi raapasi tulen ja sytytti lampun.
— Tässä on vielä lasi ihan lämpymänä, huomautti hän tahallaan ja sanoi sitten muikeasti: — Joko te kerkesitte ne rakkauven asiat valkean aikana tolkata?
Mutta tätä viimemainittua viittausta Joosepin ei olisi pitänyt tehdä. Amanta karkasi ylös lattiavuoteeltaan ja paljastaen häpynsä, sylkien kuin kissa Jooseppia silmille, huusi:
— Tuossa sulle rakkauven asioita, hylyky! ja pinkasi samassa ulos pirtin ovesta.
Ryysyrannan Jooseppia hävetti ja hätkäytti, ja hävetti aviomies Kustiakin, joka kääntyi mahalleen ja omituisesti motkotti. Se oli miehellä mielenliikutuksen merkki. Amanta törmäsi juoksujalkaa takaisin pirttiin vilusta väristen ja, enää kehenkään katsomatta, sukelsi ryysyvuoteeseensa niin Ioitos miehestään kuin tila latuskaisella olkimökkänällä suinkin salli. Peittäen päänsä huppuun hän ei enää päästänyt suustaan sanaakaan. Ryysyrannan Jooseppi, riisuen hyntteitään ja ripustellen likomärkiä jalkineita ja syylinkejään orrelle kuivamaan, puheli nyt hillitymmin Kustille, joka nenällään maaten, mulkoillen päänaluspulIin takaa, harvakseen mörähteli ja tapansa mukaan änkytti vastaillessaan sulavasuiselle Joosepille.
— Vai vörskottia sinä taas… tuotko kokonaisen säkin? Otatko rapiastikin rahaa kunnasta?
— Ka minkä irti saanen, selitti Jooseppi.
Mahallaan makaava Kusti on kotvan ääneti ja änkyttää:
— Kehtaatko meille ottaa puojista pari kiloa nisujauhoja, kilon ja vartin amerikanläskiä ja tokan mustaa karhua?