— Ka sen pr pr (Jooseppi koetti sanoa sivistyneesti) Rinsessan.
— Valehtelet, vintiö! karjui vääpeli.
Toinen sotilaista löi kantapäänsä yhteen vääpelin edessä ja selitti
Joosepin puolesta:
— Herra viäpel, kyllä tää mies myi lehmänlihhoo komppanian kyökkiin.
— Vai niin, sanoi vääpeli nolattuna. — Mutta möit sinä pontikkaakin pojille. Kun et itse liene sitä keittänytkin?
— En elämänpäivinäni ole pontikkaa keittännä! änkyttää Jooseppi hirveässä hädässä. — Kyllä ne molemmat vallesmannit minut tuntoo. Niin saakelin mukavia herroja molemmat…
Kiihtynyt vääpeli näytti miettivän, mutta sanoi sitten:
— Hyvä on, ukko rukka, saadaan ne asiat selville, kunhan tästä kirkonkylälle lähdetään. Minä pidän ensin alustavan tutkinnon. Ja ilmoitan puhelimessa Pirhoselle. Pojat! huusi virkaintoinen vääpeli, taluttakaapa tämä eppu takaisin kasarmiin…
— Käskystä, herra viäpel!
Kovakouraisesti tarttuivat soltut Kenkkuseen. Kuin pahantekijää lähtivät taluttamaan ylös metsätietä, solttu kummassakin miehen kynkässä.