Jo karahtaa Pahka-Pekan purtilo Ryysyrannan törmään — lieneekö Pekka muuta kertaa elämässään niin ketterästi koipiaan liikutellut — venekkin vetämättä jäi — riihisaunalle hän riepsahti, karstakiiluisen uksen auki kiskasi, ja karjasi:
— Jooseppi sanan laittoi — piru hännässä — savotta sammaliin — joutukaa akat!
Sydänhalvauksen oli saada Kaisa-Reeta — eihän hän tässä kyhäytynyt mihinkään, vaan ämmä kyllä ja tuo Pahka-Pekka itse ja lapset…
Olisi se ollut pikakuvan arvoinen ilmestys, kun nyt ämmä ja Pahka-Pekka kantaa retkuttivat pontikkapataa metsään, Pekalla märät housut putoamassa ja Aapeli nilkuttamassa perässä pulloja kantaen. Siinä tytötkin, Irmeli Kaija Riita, Leena Kenoveeva ja sairas Liisa Valpuri hömssyämässä piiloon mitä saavat käsiinsä kahmaistuksi. Ja Einari Jaakoppi, yskäinen rupirikko pikkumies reppasemassa perässä, nokka räässä ja tukka pörröllään…
Olipa Jooseppi Kenkkunen ovela ammattimies alallaan, olipa oikein kaukaa-viisas — kuopan näet oli kaivanut kuusikon sisään. Sinne kaikki hurautettiin ja nytkös alkoi vilkas hautaaminen — sammalilla kuoppa taitavasti peitettiin aivan niinkuin metsän mörkö karhu peittää kaatamansa lehmän raadon, mutta tämä pantiin tasapintaan ja suuria murtoja päälle — ei vanha kehnokaan olisi keksinyt kätköä aidan takaa. Kiirettä siinä vain pitää piti — Aapeli poika, polvihaava, tässä komendanttina kamppaili — isän ikikunnia oli kysymyksessä — ja rutosti sieltä aidan takaa takaisin täytyi joutua ennenkuin poliisin vene kerkiäisi rantaan. Jännittävä oli hetki!
Mutta jumalankiitos — molemmat hankavihtat olivat katkenneet Pirhosen soutomieheltä — sepäs viivytti kotitarkastajaa vielä neljännestunnin Ilvessaaren kupeella…
Juuri samalla silmänräpäyksellä kun konstaapelin vene tuli pihan näkyviin, kerkesivät aarteen maahan panijatkin takaisin pirtille, mutta silloin ämmä läiskäytti kämmenensä reisille ja kiljahti:
— Ai Jeesuksen enkelit — rankkitynnyri vielä koassa sojottaa! Tule
Pekka…
Mutta viemättä se jäi — tunkion siimekseen vain hätäpäissään sen saivat konkatuksi kodasta ämmä ja Pahka-Pekka — siinä jo Pirhonen karahutti venerantaan — törmän alta ei ihmisen päätä oikein näkynyt, Pekka paineli pirttiin, ämmä lynkytti takaisin saunalleen— mökki asettui normaaliin hiljaisuuteensa aivankuin talossa ei olisi liikahdettu sijoiltaan viiteentoista vuoteen — Kurli tyttö vain kurlutti kätkyessään kinaten pikkuveikkoansa Einari Jaakoppia vastaan.
Rikkoruudun läpi näkivät mökin lapset poliisi Pirhosen tulevan kaverineen aitapöksän kohdalla, nostavan silmänsä ylös pirttiä kohti, jossa ei ollut vesikattoa, naurahtaen viittaavan kädellään ensin välikattoa vasten ja sitten, pellolle päin…