Ja kaikuvasti ryiskellen naukuu Ryysy-Jooseppi poliisin nokan alla että:

— Vai rankkitynnyrin tunkiolta keksit — kyllä minä päätuomarille sen jutun käräjillä lareeraan, jos sinne kehtaat joutavasta viiä varattoman miehen, vaan sinulle, Koljatti Pirhonen, meinaan hakea eesvastuuta väärästä syytöksestä ja kunnianloukkauksesta…

— Minulle! hätkähtää pitkästä matkasta uupunut poliisi. — Väärästä syytöksestäkö? Ja kunnianloukkauksestako? Puhu sinä alemmillesi eläkä minulle julkisella maantiellä. Ja jos et oisi niin kurja kyssäniska eikä akkasi lapsivuoteessa eikä pirttisi kuin variksen pesä, niin korvalle lähettäisin…

— Lyö, ka lyö pirhana, jos uskallat! kimahtaa Jooseppi, jolla veret on kohonneet uurteisille kasvoille.

Eihän se poliisi tietystikään lyönyt, lieneekö ollut sitä tarkoitustakaan, muuten vain kovisteli Jooseppia ja jo vähin naureskelikin sekaan.

— Käyhhän puheilla huomenna, Kenkkunen, niin täydennetään protokolla, hän sanoi juhlallisesti, nyökkäsi hiukan päätään, hyvin hiukan vain, ja läksi marssimaan kotiinsa, heilutellen toisessa kädessään parin kilon painoista järvilohta vihtakiikussa — uistimella kai oli napannut nyt yöllä palatessaan Petkeleestä.

Jooseppi jäi yhteen kohti kuin patsas tuijottamaan Pirhosen perään, syvissä mietteissä niskaansa raapien — lempo tässä lopultakaan selvän sai, mikä oli tulossa?

28.

Mutta tuska uursihen uudelleen Jooseppi Kenkkusen latuskaiseen rintaan ennenkuin hän kirkonkylältä selviytyi. Tuska — tuonen tumma lintu, korppikotka, joka noukkii elävää ihmistä, pala palalta, säije säikeeltä, iskee vasten silmiä, upottaa käyrät kyntensä sydänalalihaksiin niin että musta veri tirskahtaa, lyö suurilla siivillään ympäri miehen olennon, ja jonka vallassa ihmisparka on avuton nostaakseen kättänsä kiusaajaa vastaan. Miksi et kurista Tuskaa, tuota raateliasta roitsaa, miksi et kokota omia kynsiäsi kuristaaksesi pedolta hengen kurkusta? mutta — sinä et siihen kyhäydy, eikä kukaan avuksesi riennä — olet yksin, yksin, yksin tumman Tuskasi kanssa!

Oman tuhmuuden tuska, oman lapsellisen varomattomuuden vaiva, häpeän hämy, rikoksen riena, oman rientosi raukeemus, oman riemusi romahdus, kapinasi kauhu, vihasi voipumus, penseytesi pettymys, itseluottamuksesi ilkeä laukeemus, koko maailman mustenemus silmissäsi, oman olemuksesi mitättömäksi tuntemus — tuo suuri tuska ja epätoivo ja valon sammumus kansallisessa köyhyydessäsi!