Koko pirttiväki nauraa suosiollisesti, suomalaisesti. Läänin maaherrakin hymyilee, sikarinpötky suupielessä ja kultasankalasit nenällä…
31.
— Krää — krää — krää…
Käräjiin! Käräjiin! Käräjiin!
Pahankorven harmajat variksetkin sitä jo rääkyivät petäjänlatvoista toisilleen. Ja kaksi iloista harakkaa, jotka aivan turhaan olivat pistäytyneet Ryysyrannan tunkiolle tutkimusretkelle että löytyisikö sieltä mahdollisesti mitään heille sopivaa ulosheitettyä, kuulostivat räkättävän samaa asiaa:
— Kra-kra-kra! Ha-ha-ha! Sak-sak-sak! säksättivät ne purstojaan huiskutellen.
— Sak-sak-sak!
— Sakkoja piessan linnut säksättävät! tuumii Jooseppi Petkeleen ja Jängän kylien käräjämiehille, joitten pitkässä jokiveneessä hän juuri on lähtemässä kihlakunnan käräjiin naapuripitäjään asti.
— Kunpa sakoillakaan selviäisi, vastaa Vellivaaran Jahve, yiijänkäläinen pitkätukka ukko — viinankeittäjä hänkin.
Pohjaanpa kolisi pitkä tervapaltamo Petkeljoessa, mutta emäjoen väljiin väyliin päästyä — eipä enää kolissutkaan. Juhlallisesti se hurahti alas kymmenkunnan korskeata koskea, viehkeästi viehkuroi läpi vaarallisista Virroistakin. Sittenpä enää ei koskia ollutkaan, voimakas joen kymi vain läksi vetämään mutkitellen kauniitten kallasten lomitse kohti naapuripitäjän emäjärveä. Kaksihangassa parittain soudettiin, perämies lisäksi huopasi lujasti — viisi miestä airoissa — jokivene juoksi hyvää vauhtia, moninpaikoin vielä veteli purje, neliskulmainen jokiveneen suurseili, ruskeista säkinkuorista yhteenkurottu. Pohjoisen puolelta sinimustina vihureina vinkuva tuuli puhalsi — raikas oli ilma — kesä kulta kai jo hyvästejään heitteli ja syksyä sijaisekseen suksutteli. Kellersivät jo koivikotkin jokirannoilla ja pihlajat tulipunaisina loistivat. Käräjämiesten nenännipukat hieman sinervinä kuulsivat, kovin kesäketineissään olivat ukot käräjille matkanneet. Yksitoista ukkoa ja pari käykkäleukaista akkaa!