Oli siinä monenkarvaista käräjäsankaria. Oli korpirojun ritaria, oli pesäero-riitelijää, oli metsänvarkaudesta tai haaskauksesta haastettua, oli toisen perintöosuuden anastajaa, toisen akan makaamisesta manuutettua, oli lehmän utareen leikkelijää, oli porokorvamerkin väärentäjää ja pariskunnan kunnianloukkaajaa. Olipa joukossa salaperäisestä syöttämisestä, tuosta ikivanhasta, inhoittavasta taikatempusta syytetty poppamieskin, Ylijängän ja Taivalkorven rajamailta, pikkuinen musta äijän kämpyrä, jonka mainittiin ruumiinytimellä erottaneen kaksi rakastavaista ja tehneen naapurin piikatytön hulluksi! Vielä joku äkäpää todistaja-ämmäkin samassa saatanallisessa jutussa, samassa pitkässä veneessä. Olihan siis pahantekijöitä Petkeleenkin perukoilla, kun tarkalle otti ja käräjiin käskettiin. Synkkänä hahmoltaan veneen pohjalla, pintturin kohdalla konttien keskellä, istui Ryysyrannan Jooseppi. Mykkänä tuijotti mies milloin mustaan virtaan, milloin tulipunaisiin pihlajiin jokiäyräällä, milloin loi väijyvän katseen muihin käräjämiehiin.
Nyt sitä siis hänkin on menossa sinne korkean oikeuden tuomioistuimen eteen. Antavatkohan linnaa? Ja keitä kaikkia siellä esiintyneekään ilmiantajina, päällekantajina ja todistajina häntä vastaan? Hänellä on korkeita ystäviä, mutta pirullisia vihamiehiä…
Tuossa toisessa veneessäkin, joka perässä tulee kilometrin päässä turhaan koettaen tavoittaa, taitaa niitä vihamiehiä joku olla joukossa. Kukkuroillaan käräjäväkeä on sekin paltamo — kirkonkyläläisiä, lie tuolla jompikumpi nimismiehistäkin, kolme metsäherraa, neljä kappaletta kauppiasta, turkkipäällinen tukkipäällikkö, työnjohtajaa, puupäällikköä ja savottasaksaa jos jonkinlaista. Siinä sakissa kai se on Pirhonenkin…
Jooseppi miettii, miten suunsa sovittaisi silloin kun tuomari kysyy: että mitä vastaajalla on sanomista puolustuksekseen?
Jos sanoisi sille puhtaalla kirjakielellä näin että;
»Herra tuumherra ja söötinki, eihän minulla itse asiassa ole mitään puolustuksekseni ramille tuotavaa, vaan suokaa anteeksi, jos sytämellisesti tietustan, mitä äskettäin meinasin tasavallan resitentiltäkin kysäistä, jotta: onko suurikin synti, jos ihminen henken hätässä vähän kiehauttaa?»
Jooseppi on kuulevinaan tuomarin vastaavan tähän seuraavasti:
»Herra Kenkkunen! Siihen nähten että tee ansiokkaalla tavalla olette esiintuonut Suomen kansan totellisen tarpeen kieltolain rikkomisessa, on kihlakunnan oikeus harkinnut tätä asiaa ja nähnyt hyväksi vapauttaa teität kaikesta eesvastuusta. Menkäät herran rauhaan!»
Joosepin synkkä hahmo kirkastui hetkeksi — iloisesti mies iski silmää tulipunaisille pihlajille…
Vellivaaran Jahve hänen vieressään säkkipurjeen alla loikoen kuiskasi korvaan: