Ja vaikka Joosepin päälle kanneltiin joukko ilkeitä ilminantoja, joista pääkohdat saatiin toteenkin näytetyiksi — Pirhonen riehui koko voimallaan — niin Rämsänrannan kansanomaisten, kansaarakastavien ja kansaa syvästi ymmärtävien nimismiesten antamat lausunnot, yhdessä tuomarin oman virkavelvollisuuden kanssa koko yhteiskunnan onneksi, vaikuttivat sen että tuomion vaakalauta alkoi vaappua rikoksellisen pelastukseksi. Yhä hyökkäsi esiin konstaapeli Pirhonen kaikkine apureineen, mutta vaakalaudalle heitetty sydämen kulta painoi painamistaan pelastuksen pahkakuppia yhä alemmas ja alemmas. Silloin Pirhonen jäi vain silmät suurina oven suuhun kuuntelemaan oikeuden päätöstä. Se oikeuden päätös julisti että ottaen huomioon ne ja ne näkökohdat ja huolimatta siitä että… ynnä vedoten annettuihin herrojen nimismiesten lausuntoihin asianomaisen olemassaolon taistelusta köyhyyttä vastaan sekä perustaen päätöksensä korkeimmasta oikeudesta saapuneisiin kiertokirjeisiin siltä ja siltä päivältä sitä ja sitä kuuta, on kihlakunnan oikeus harkinnut oikeaksi vapauttaa kruununtorppari Jooseppi Kenkkusen enemmästä edesvastuusta tällä kertaa ja tuominnut hänet ehdonalaiseen vapauteen.
Ei harakkakaan tunkiolla niin iloisesti hypellyt kuin hyppeli
Ryysyrannan Jooseppi silloin koska mies käräjiltä palasi.
Ei tiennyt oikein, mihin ilonsa purkaisi — antoi laskea itsensä maihin sen aateystävänsä, sen Helsingin tohtorin huvilan rantaan, oli muka vähän asiaa herrasväelle — menkööt muut — kyllä hän tästä jotenkuten kotiinsa kopeloi ilman omaakin venettä — on se siksi mukava talo tämä Korpipalatsi ja höyli sen isäntä. Ihan juoksun hölkässä kuin pimeästä tallista marhamintansa katkaissut ruuna tömisti Jooseppi ylös huvilan törmää, pökäsi paraatiovesta sekä juoksi ylös kolmattakymmentä kiertoporrasta niin että kumisi vain honkainen pylväskäytävä, itsekkin nauttien tuosta kuminasta. Temmaten auki kiiltomaaleilla silatun, kullanvälkkyvällä rivalla varustetun oven hän jo kynnykseltä kiljahti kuin tiikerikissa selin istuvalle ystävälleen että:
— Terveisiä käräjiltä! Ei mua tuomittukaan tiilenpäitä lukemaan. Vapaa olen kuin taivaan mäkärä ja mäkätän taas kuin ennenkin.
Se köyhäin-ystävä loi Jooseppiin niin mukavan katseen silmälasiensa ylitse, kavahti pulpeetituoliltaan, käveli suoraan kaapilleen, kaasi kauniista karahvista kukkuraisen jalkapikarin lääkärin määräämää kullankeltaista konjakkia ja tuppasi kohti vieraansa pärisevää partaa:
— Kenkkujen Kenkun malja!
Ilon korkea kohtaus se Ryysyrannan Joosepille oli…
Mutta kun hän hyvän tuulen hulinassa kotiinsa asti päässyt oli, pelastuksensa perheelleen kertonut ja pikku Kurlia polvellaan hypitellen Pupu-Jussiakin rallattanut sekä sitten maata käynyt muijineen kylmän kehikon puolelle, jossa seisoi sängyn renkkana, niin osasipas kohtalo, tuo korpikirojen ikimuistava herra jälleen vaimentaa hänen elämäniloaan, kun eukko vesissä silmin, näännyksissä ja kalpeana, kuiskasi korvaan:
— Linnan vältit itse, vaan etpäs minua vankeudesta vapauttanut. Jo taas, rakas ryökäle, panit riihesi lämpiämään…
Kaisa-Reeta ei liene tarkoittanut Ryysyrannan riihisaunaa, vaan jotakin aivan muuta. Oli näet raukka jälleen tullut siunattuun tilaan.