— Kyllä Hän minut tuntee. Päästähhän sisään, apostoli. On vähän kiire…
Pyhä Pietari raapasi niskaansa, katsahti syvämietiisesti Jooseppia silmiin, mutta ei sentään ärjäissyt, ujahti itse pienestä salaportista sisään — kultahakanen kilahti sisäpuolella — ja siihen jäi Jooseppi Taivaan portille koirineen, joka nuoli hänen käsiään.
Jooseppi katsoo: kylläpä on korkea Taivaan muuri ja portti puhdasta kultaa. Portin takaa kuuluu Pietarin ääni:
— Kyllä minä näen että se on rämsänrantalaisia. Ei mistään muualta tule niin ryysyisiä äijän käppyröitä.
Toinen ääni tuntui siihen vastaavan:
— Siis päästä hänet sisään. Onhan niillä vapaus. Jos hän on peräti ryysyinen, niin ota nämä valkeat vaatteet ja pue hänet niihin.
Pyhä Pietari tuli läähättäen portin läpi, valkoiset vaatteet kainalossa ja sanoi sankalasiensa yli katsahtaen:
— Lupasi audienssin, mutta pue ensin nämä vainajavaatteet päällesi.
Jooseppi kivahti:
— Enkä pue! Kun kerran olen kelvannut resitentiile näissä hyntteissäni, tottahan kelpaan tässäkin talossa.