Ja Joopi Heikkinen kulki läpi kanslian nurkan ärmäkkänä syrinkarin katsahtaen Kenkkuseen. Taivaan Isäntä huusi vielä oven raosta taivaallisen jätkänsä perään että:
— Joopi hoi! Jos et yksiksesi jaksa sitä suurta kiveä vääntää, niin ota
Iso-Heikki avuksesi! Se Toppi-Heikki…
— Hääh? Top! Kyllä minä yksinni pärjään! karjui Joopi vastaan ulkoa, — kunhan vänkärin kopriini saan.
»Vai on Toppi-Heikkikin Taivaassa», ajattelee Jooseppi itseksensä.
»Onpa, onpa saki — mokraateja!»
* * * * *
Kanslian sivuovi vasemmalta aukesi ja kolme enkeliä astui sisään läähättäen kantaen mahdottoman paksua kirjaa, joka oli niin suuri ja raskas ettei sitä voitu pistää pulpetille, vaan täytyi laskea keskelle lattiaa. Jooseppi tuijotti hämmästyneenä kirjaan, jonka painon hän vanhana säkin kantajana arvioi noin 70:ksi kiloksi. Kirjan kanteen oli kullatuin korkokirjaimin painettuna:
Taivaallinen Rämsänrannan Ryysyköyhälistön
Syntirekisteri.
»Taivasten talikynttilät!» huudahti Jooseppi hengessään: »Noinko vahvasti meikäläisillä löytyy räähkiä?»
Samassa enkelit jo kilahuttivat kullanhelskyviä kannuksiaan paukauttaen kantapäänsä yhteen, sillä Pyhä Ukko astui jymisten kammiostaan kansliaan, puettuna lumivalkeaan kauhtanaan, melkein samanlaiseen kuin mitä Jooseppi muisti nähneensä aluelääkärillä ja apteekarilla vastaanotoissa kotipitäjänsä kirkonkylässä. Käsissään Pyhällä Ukolla oli hienoista kultalangoista kudotut sormikkaat.
Vilun väreet kävivät pitkin Joosepin selkärankaa. Toimitus alkoi.