Pyhän Ukon ääni kajahti:
— Hänen ansionsa korvaavat hänen syntinsä. Jooseppi Kenkkunen saa syntinsä anteeksi, koska on hän köyhänä syntynyt, köyhyydessä elänyt ja köyhyydessä kuollut.
— Hallelujaa! lauloi tuhatsiipinen enkelikuoro lehtereillä, ja urkujen humina soi Joosepin korvissa.
Jooseppi lankesi polvilleen ja pani kätensä ristiin. Riemukkaasta mielenliikutuksesta hän kolmannen kerran pyörtyi. Mutta Pyhän Ukon Pyhä Poika seisoi palavan pätsin edessä ja huusi lempeällä äänellä:
— Polttakaamme hänen syntinsä!
* * * * *
Sitten hänet vietiin taivaalliseen päivällispöytään, joka Joosepin silmissä näytti kilometrin pituiselta. Kultaisista pahkakupeista siinä aterioitiin kultaisilla kuireilla ja hopeaisilla haarukoilla. Ambroosia, ambroosia — nääntyneen voimat palasivat nopeasti…
* * * * *
Joosepilla oli siis taattu sijansa Taivaassa, mutta vielä ei juttu ollut lopussa. Enkelilapsi talutti hänet kädestä läpi pitkien ristikorridoorien ja pysähtyi vihdoin ovelle, jonka päällä paistoi kirjoitus:
Rämsänrannan ryysyköyhälistön työnvälitystoimisto.