»Nousuviikolla tuon Kaisa-Reetalle kirkkohameen ja paitakankaan!
Asettuu akkaraiska…», päätteli hän.
Aviomies koetti olla kuulematta vaimonsa ruikutusta, kun kovan kotatyön jälkeen aamuyöstä pariksi tunniksi heittäytyi Kaisa-Reetan viereen lattialle.
Juuri ennen päivän valkenemista, kun Jooseppi vielä oli mennyt viimeistelemään askareitaan kotaan, tapahtui, että hänen veljensä, Elettävän Konstan, punaposkinen pää pistihen sisään kodan ovesta. Veljesten katseet kohtasivat toisensa. Jooseppi ei voinut olla huomaamatta, miten Konstan silmät iskivät oudosti tulta.
— Lehmän hauvettako se isäntä täällä höyryyttää!
— Lempoako se sinuun kuuluu! Ja piruko sinut tänne lennätti?
— Pirupa hyvinkin! kivahti Konsta tutkistelevasti katsellen ympärilleen. — Vaan enpä ennen ole tiennyt, jotta siinä putken pötkyjäkin tarvitaan.
— Ka niin nyt tiiät!
— Ja että lehmänhauvetta lasipurkkeihin Ioristetaan. Purkeistako juovat
Ryysyrannan siivatat?
— Alahhan laputtaa kämpällesi! sanoi Jooseppi vihaansa hilliten.
— Ravautahhan ensin roppiryyppy!