— Tukitko turpasi! kivahti Kaisa-Reeta. — Tämä ei ole mikään hotelli eikä täällä lika-röörejä liruteta…
— Elä valehtele! intti vieraileva velimies.
— Elä itse ilkeile! penäsi Kaisa-Reeta, joka kokemuksesta tiesi että Konstaa piti kovasti vastustaa, ennenkuin tämän jallin kanssa toimeen tuli.
— Näinhän minä kaksin silmin…
— Näit minkä näit — kolmannella silmälläsi, vaan suu suppuun nyt, taikka minä näytän, mistä viisi hirttä on poikki! tomahutti Ryysyrannan emäntä pontevasti.
— No on sitä piru sullekin luonut tuota sisusvärkkiä matalan torpan akaksi! letkautti Konsta.
— Yhtä paljon kuin sinunkin akallesi!…
Konstan verevät poskipäät pullistuivat aivankuin puhjetakseen, mutta merkillistä — mies vaikeni yhtäkkiä kuin isketty ja jäi hiirenhiiskumatta istumaan ja miettimään, heittäen toisen reiden toisen yli, heilutellen sitä kuin herra.
— Kuuluuko sitä mitä Elettävään? kysyy ämmä loukosta.
— Kissankikaroita! pärähyttää Konsta ajatukset omassa maailmassaan.
Katkerasti sitten virkahtaa: