Konsta rähähti nauramaan ilkeästi kuin harakka.
— Ei ole totuutta tässäkään töllissä — ei siteeksikään. Myötkö limonaatipullollisen vai et?
— En myö! jamasi Jooseppi.
Konstan posket pullistuivat vihasta.
— Roletaarille et myö — kapitalisteille verenimijöille kuormittain kuletat!
— Vastaatko mies huutosi? kivahtaa Jooseppi lasten pelokkaina vetäytyessä karsinan puolelle yhteen rykelmään, josta silmät kiiluskelevat vuoroin omaan isään, vuoroin Elettävän setään.
— Vastaan! huutaa myös Konsta nousten ylös ja tehden lähtöä.
— Kuulehhan Konsta Kenkkunen, sanoo Jooseppi verevälle veikolleen. — Sinä olet vähän köyhempi mies kuin minä ja sentähden minä sanon sinulle näin kahteen pekkaan että: elähän turpaile mies! Sinä et tiedä kaikkia rätingeitä. Kolme ryyppyä reissumiehelle annoin ja annan neljännenkin…
— En huoli!
— Annan neljännenkin tässä kaikkien nähden, vaan myö en minä sinulle.