— Niistätkö nokkasi, toruu äiti. Vaan eihän Einari Jaakoppi ole tottunut hoitamaan nenäänsä. Vallesmanni naurahtaa ja sanoo:
— Räkänokasta se mies tulee eikä tyhjän naurajasta.
— Oikein! oikein! riemastelee Jooseppi ja lisää sitten vallesmannin puoleen kääntyen:
— Lystit lapset minulla on. Tanssihhan Liisa-Valapu vieraalle setälle sitä Pupu-Jussia.
— Jos isä laulaa! tuumaa tyttö. Jooseppi on sillä tuulella että raskii laulaakkin. Ja vallesmanni katselee paperossiaan vedellen, kun mökin pikku tyttö tanssia töpöstelee mustalla, puhkinaisella, epätasaisella lattialla Joosepin hartaasti veisatessa kimakalla äänellään:
Pupu-Jussi se metsässä nukkuu kuusen alla…
Liisa-Valpurin liinaharja leiskahtelee ja veitikkamaisesti hän vilkkuu vieraaseen setään että miten tähän taidenäyte vaikuttaa. Ja vaikuttaahan se!
Vallesmanni kaivaa liivintaskustaan nikkelisen markan rahan ja tarjoaa tytölle. Tyttö luulee saavansa karamellin, mutta saatuaan kolikon kouraansa jää hämmästyneenä tuijottamaan, sormi suussa. — Rahaa — hänelle? — pikku Liisukalle — tämä tapahtuu ensi kerran hänen elämässään…
— Annappa kättä hyvälle setälle — kiittele — niksauta! komentaa äitinsä.
Ja Liisa-Valpuri niksauttaa ja tuppaa kätösensä. Likainen se tosin on, mutta rehellinen.