Carolus Koskelin hymyilee. Hän tahtoo näyttää että hän on ihminen eikä mikään koppava herra. Yhtäkkiä hän saa mielijuohteen, sieppaa paljaita pikku jalkojaan pystyyn potkivan Kurli Rustaavan ylös kätkyestä, puristaa rintaansa vasten ja kantelee ympäri pirttiä. Pikkuinen tenava on niin hämmästyksissään että sen silmät palavat kiinninaulattuina vieraan herran kaulukseen ja kimmeltävään kravattineulaan eikä muista huutaakkaan.
— Lapsia minäkin rakastan! sanoo vallesmanni ja laskee Kurlin takaisin kätkyeeseen. Silloin vasta tyttö hoksaa että jotakin epätavallista ja muka kauheaa on tapahtunut ja parahtaa vimmattuun parkunaan.
Kun Kurlista taas on selviydytty, käy Jooseppi itse viimeistelemässä riihisaunan kiuvashiiloksen kohennusta, ja palattuaan järjestää asiat niin että Kaisa-Reeta ja lapset ynnä ämmä kylpevätkin ensiksi, sitten huuhdellaan sauna huolellisesti, lisätään hienoja leppähalkoja kiukaaseen ja varustetaan kylpy kunniavieraalle ja Joosepille.
15.
Sillä aikaa kun muu väki viipyi saunassa, saivat vallesmanni ja Jooseppi rauhassa syödä. Ei ollut tippaakaan maitoa, mutta sitä he eivät kaivanneetkaan — raikkaat pontikkaryypyt korvasivat ummessa olevat lehmät ja antoivat vauhtia mökin ruuille. Pahkakupit höyrysivät kukkuroillaan lihapottua, tuores ohrarieska oli imelää, voitakin oli hankittu naapurista. Carolus Koskelinista karisi viimeinenkin ennakkoluulo ja vastenmielisyys Ryysyrannan rähjämäisyyttä kohtaan. Korkeat asiat taisi matkaansaattaa supisuomalainen ruislikööri. Ja vilkas oli se keskustelu, joka virinnyt oli:
— Pistelehhän Karolus, jos kelpaa.
— Vaan minähän poika pistelenkin.
— Taitaa ne ministöörit ja tiploomit siellä Helesingissä syöskennellä eri hienosti! tokasee Jooseppi.
— Näin hyvänmakuista ei syö presidenttikään! vakuuttaa vallesmanni.
— Elä, elä. Outko syönynnä resitentin kanssa samassa pöyvässä?