Mutta nyt —?
Miksi elämä oli niin kirotun kiristävää että se riippui lehmän utareista ja neljästä sorkasta?
Ne olivat kunnanmiehet vähin vetäneet suitansa naurun virnuun, kun mies oli tulla pouhannut hätäapua pyytämään ja sitä lehmän onnetonta poikimista suomentamaan. »Sinäkö siinä kätilönä heiluit?» Se virnuileminen vähän tuppasi kismittämään Jooseppia, vaan avustustahan sentään olivat luvanneet…
Jooseppi tallusteli ilkosillaan pitkin lumipolkua, ryysyt kainalossa, pirttiin, istahti pöydän taakse ja pyysi puhdasta paitaa emännältään.
— En ole jaksanut pestä, äänsi Kaisa-Reeta heikosti, istualtaan lattialla, lapset ympärillään.
— Kyllähän tämä muuten välttäisi vanhakin, puheli perheenisä, — vaan kun silloin mennä pyhäaamuna lehmänvereen ryvettyi.
Kaisa-Reeta ei vastannut — ja huoahtaen veti Jooseppi yllensä likaisen paidan.
— Riisuhhan se lahtari-vormusi, sanoi silloin karhealla äänellä ämmä loukosta, — käyn saunassa huuhtomassa.
Sai Irmelin toverikseen ämmä, ja sitten ripustettiin märkä paita lieden eteen orteen, jotta se aamuun asti kuivuisi.
Mutta matalalla oli Ryysyrannan mökin mieliala tänä Iauvantai-iltana perheen käydessä maata pesemättömälle lattialle. Ja öinen tuuli valittaen vinkui rikkinäisissä akkunoissa.