— Vai et käy kommuutissa? ivaa yhä Mullimäen Juuso. — Taijat olla herrojen hännystäjä?
— Häh? Minäkö herrojen hännystäjä! kauhtui Aapo ja tömähti vuoteeltaan lattiaan sirristäen silmiään. — En tottele kirkherraakaan! Ruunaa laukkuutan niin jotta kikarat lentelevät ja ammeet pirskoilevat portin pieliin, vaan kun uusi ruustinna rekkeen istunee, niin komennan kuin suojeluskuntalainen: »tpr tprr, kävelehhän Pontus!»
Pöljä-Aapo irvisti nauraen koko naamallaan, kopisti piippunsa uunin kylkeen ja alkoi ladata visakoppaa.
— Tietääkö se tämä Aapo, että onko herrat kotona? kysyi sitten Hannes.
— Kotona… missä helekutissa ne muualla jos ei kotona… koko pyhä kolominaisuus, ilmoitti pappilan renki ja lähti mahtavasti ruhoaan huojuttaen talliin ruunaansa hoitamaan. Petkelkylän miehet hajaantuivat pyrkien eri ovista virkamiesten luo. Hannes hiiviskeli kirkkoherran kansliaan. Jooseppi jumppaili apulaisnimismiehen luo vanhalle puolelle, Mullimäen Juuso kolkutteli metsänhoitajan puheille.
Valot olivat jo syttyneet akkunoihin.
Reino Rinne parhaillaan veti rullakaihdinta alas akkunan eteen. Apulaisnimismieheltä puuttui takki ja toinen saapas, kun Jooseppi tempasi oven auki ja tirkistäen iloisesti silmiin, tuuppasi kouransa.
— Terve! huusi Ryysyrannan Jooseppi.
— Tu-tuttu mi-mies-pä tuli! saneli verkalleen ja matalalla äänellä apulaisvallesmanni, joka hiukan änkytti.
— Tuttu! naukui Jooseppi yhä kimeämmin ja huusi yhteenperään kohteliaasti, kuten oli tottunut herroille tekemään: — Annahhan anteeksi apulaisnimismies, jos satuin pahaan aikaan.