Mutta Rinne ei tehnyt pienintäkään elettä häiriöstä, vaan änkytti:
— E-eihän tä-tämä mikään paha aika ole — ju-juodaanhan kahvit.
I-istuhhan Jo-Jooseppi!
Nuori virkamies kuukkasi toisella saappaallaan sisähuoneen ovelle vaimoansa puhuttelemaan, josta oli se seuraus että nuori rouva pian näyttäytyikin kansliassa, mutta huomattuaan, millainen vieras hänen herrallaan oli kahvitettavana, nyrpisti nenäänsä ja teki halveksuvan liikkeen munansoikealla, verrattain kaunismuotoisella päällään ja niskallaan.
— Ei ole valmista kahvia, sanoi rouva kirkkaasti.
— Ke-keitä! pyysi aviomies.
— Ei ole kermaa.
— Ke-kelpaa se ke-kermattakin, selitti nimismies kansanomaisesti.
Jooseppi, ymmärtäen tilanteen, pinkasi ylös tuoliltaan oven suussa ja kumarsi syvään.
— Hyvää iltapäivää spruustinna! — Joosepin äänessä kilisi sekä kohteliaisuutta että sala-ivaa.
Mutta »ruustinnaksi» puhuteltu vältti tarttua Joosepin ojennettuun käteen. Hän vain katsahti kauniilla silmillään ryysyiseen asiamieheen, tavoitteli parfymeerattua nenäliinaansa ja livahti aivastaen toiseen huoneeseen. »Fy va' han luktar illa!»