Se oli kotoisin tuolta Hyrynsalmen Kalitali-paliskunnasta ja Paltamon perma-terva-herrakunnasta ja sitä kiinniottamaan tarvittiin sata poropolskapoikaa ja kolmekymmentä jyskyleuka-koiraa, ja suopunki piti olla punottu silkistä ja kultalangoista, muuten sitä villihärkää ei metsästä kiinni saatukkaan.
Vaan tiedättekös, lapset, kenenkä Poro se oli tuo Heiluri Seiluri — Pohjanleimu — Hyppyriheikki — Halditshok — ohhoh, ei sitä jaksa kaikkia sen nimiä luetella, vaan sanokaamme sitä nyt vaikka Kultakilinäksi. Niin että tiedättekös kenenkä Poro se oli tuo Kultakilinä-Saparo-Matti?
Se oli Tytti Hyttisen poro, sen reippaan tytön, joka asui
Tuiskulinnassa Valkiavaaralla, tuolla kaukana, kaukana Kaijakaupungin
takamailla, ihan Kuusamon kulmilla ja Hossan honkanummilla. Tytti
Hyttinen, se reipas tyttö, hänpä se sillä Kultakilinällä ajeli.
Eipäs joka tytön repale olisi uskaltanutkaan Kultakilinällä ajaa!
Siksi vuoksi että Kultakilinä oli hiiden hullu poro, niin hurja laukkaamaan, että pulkka vain lenteli ilmassa, kun kuka pulkassa istui, niin että aikamiehetkin olisivat luiskahtaneet pois pulkasta ja menneet sen tuhannen kuperkeikkistä ja sen seitsemäntoista häränheikkistä, jos olisivat Kultakilinän pulkassa istuneet.
Vaan Tytti Hyttinenpä ei pulkasta pudonnutkaan! Ei milloinkaan.
Se pulkka oli kuin kultalusikka ja kullasta se oli tehtykin ja se oli niin liukas että kun se pääsi vauhtiin, niin se luisti ylös mäkiäkin. Se oli niin kevyt kuin linnun höyhen ja sentähden kai se lentikin ilmassa, vaikka kyllähän tuo Porokin lensi.
— Hyvää huomenta, prinsessa Tytti Hyttinen, minnekkäs sinä nyt lähdet, koskapa Kultakilinää valjastat?
— Minä lähden pistäytymään tuolla Ruijan rannalla gobeliinin mallia hakemassa.
— Onnea matkaan! elähän vain pulkasta putoa!