— Älä häiritse meitä, Pappa kulta! Meitä niin hirveästi nukuttaa…
Kukko herra totteli kanarouvien rukousta ja pimeässä hiljaisuudessa kuului ainoastaan että jotakin tipahtaa lätsähti alas lattiaan — luultavasti Kukko Papalta putosi vatsakääre.
Mutta kun kanarouvat kuulivat että ukko kukko viskasi pois vatsakääreensä, niin he niin säpsähtivät että yhtaikaa jokaiselta myös putosi hammaskitti alas lattiaan. Kanarouvilla oli nimittäin hiukan huonot hampaat.
Senjälkeen oli pitkän aikaa hiljaista eikä kuulunut risahdustakaan.
— Kukko kiekuu! huusi sitten toisen kerran kukko herra. — Kello on neljä!
— Mutta rakas kulta Pappa! vastasi yksi rouvista, jonka nimi oli
Serafiina Eufemia Nordensvan. — Anna nyt meidän vielä hiukan uinahtaa.
Nukuttaa niin hirveästi!
— Vot, vot, sanoi Kukko Pappa venäjäksi, mutta ei ruvennut rouvainsa kanssa riitelemään, pisti vain tupakaksi ja jäi punaisena istua kököttämään yöpuulleen. Ja kun kaikki olivat hiljaa, niin Kukko Pappa itsekkin torkahti paperossi suussa.
Mutta sitten hän kolmannen kerran huusi hirveällä äänellä pöyhistäen kaikki höyhenensä:
— Kirkon kinkerit! Kiukkuni kiehuu! Kello on jo puoli kuus!
Silloinkos kaikki kanarouvat heräsivät ja alkoivat hieroa silmiään ja rupesivat keskustelemaan ja väittelemään ja kertomaan uniaan, ja toiset pauhasivat ja nurisivat ja yksi haki sukkiaan ja toinen alushamettaan ja kolmas kysyi hermostuneesti että "kuka on ottanut minun hiusneulani" ja neljäs sanoi nenäkkäästi että "miksi ei kukaan ole noussut kahvia keittämään?" ja viides väitti että lakanoissa oli ollut lutikoita, mutta kuudes kanarouva laulaa lallatteli niin heleästi ja sydäntä liikuttavasti että "Aamulla varhain kun aurinko nousi, kun minä unissani heräsin, sydämeni oli niin suurusta raskas, miksikäs kultani hyljäsit mun?" Ja kun kaikki kanarouvat olivat pukeutuneet ja päänsä kammanneet ja vetäneet korkeakantaiset kengät jalkoihinsa, niin hyppäsivät he toinen toisensa jälkeen alas lattialle. Ensin hyppäsi piikarouva Elsa Stiina Juntunen ja pani tulta hellaan ja alkoi keittää kahvia. Sitten hyppäsi huushollerska-matami Auruura Matilda Tötterman ja rupesi silittämään eli stryykäämään "oikiain rouvain" pitsipaitoja ja silkkipöksyjä sekä nuorten kukkoherrain kauluksia ja mansetteja. Ja sitten hyppäsi alas lattialle kaunis, valkearintainen kanarouva Isabella Belladonna Appelsiin ja rupesi kirjoittamaan rakkaudenkirjettä kaupunkilaiselle herralle, jonka nimeä hän ei itsekään oikein muistanut. Ja sitten hyppäsi alas hyvin ruma ja hermostunut markiisitar-rouva Tipa-Kripa de la Krinoliin, joka riiteli kaikkien kanssa vaikka hänellä oli kultaiset korvarenkaat, mutta markiisittarella oli aina korvapistoksia ja sentähden hän oli niin ärtyinen, joka tietysti täytyy antaa anteeksi, sillä ovathan ihmisrouvatkin hyviä, vaikka heitä joskus häijynkurisiksi sanotaan. Ja sitten hyppäsi alas lattialle oikein "fiini ja ulospuettu tyköistuvaan aamutröijyyn" rouva Adeliine Henrietta Hellantetta Klingendal, joka oli kotoisin Tukholmasta ja puhui hyvin huonosti suomea, ja tämä kanarouva nyt alkoi itseään peilailla edestä ja takaa ja pullisteli rintaansa ja pyllisteli purstoansa sekä kysyi nokka pystyssä että: