— Vem haaver faarit oo meed min piipsaks — min piipsaks — min piipsaks? Hän haki nimittäin käherryspihtiään tuo hienonhieno rouva, joka hieman oli harmissaan, että hänet oli tuotu Ruotsista asti ja tehty suomalaisen Kukko Pappasen rouvaksi.
Vaan sitten lensi alas yöpuulta paksu rouva Rebekka Makkonen, joka oli kotoisin Leppävirroilta ja oli erinomainen munimaan, milloin vaan Kukko Pappa niin määräsi.
Ja sitten taas hypätä pomahti lattialle muuan rouva, vaan kukapa niiden kaikkien nimet muistaa; viimeisenä tuli ennenmainittu Serafiina Eufemia Nordensvan, joka oli kotoisin tavallisesta talonpoikaistalosta, vaikka hänellä oli niin kovin herraskainen nimi.
Vaan Kukko Pappa yhä istui ja tupakoi orrella ja aina vähän väliä lauloi, ja hänen takanaan kiljuivat kukkopojat, ja kaikki kukkoherrat hyppäsivät alas vasta sitten kun kahvi oli valmis.
— Nyt on kaunis ilma! sanoi Kukko Pappa miettivästi, eikös herrasväki lähde aamupromenaadille? — Kot, kot, kot! vastasivat rouvat, joka merkitsi niin paljon kuin että "saattaahan tuota lähteä". Mutta kanarouva markiisitar Tipa Kripa de la Krinoliin piti hirveätä porinaa, kun ei heti löytänyt sulkahattuaan, ja rouva Klingendal myös oli hermostuksissaan, kun ei ompelijatar vielä ollut tuonut hänen uutta leninkiään. Hän komensi Kukko Papan heti telefonoimaan "sömmerskalie".
Vaan sitten kun kaikki olivat valmiit ja nuoret kukkopojat olivat puetut polvihousuihin, aukesi ovi ja koko kanahovin herrasväki työntyi ulos.
Ja aurinko paistoi ja keisarinkruunut loistivat ryytimaassa ja kanaherrasväki käveli ympäri aitoja ja ihaili luontoa, ja rouvat juoksivat kilpaa pellolla ja Kukko Pappa marssi kuin kuningas armeijansa keskellä ja selitti kanarouville geologiiaa eli kivennäistiedettä. Mutta pappilan ryytimaasta löysivät rouvat dilliä ja persiljaa, krassia ja herneitä, ja nuoret kukkopojat nyppivät punaisia viinimarjoja pensaista.
— Tämä on paratiisi! Tämä on himmelriikki! visersivät kanarouvat riemuissaan. — Täällä on hyvä olla. Täällä saattaa ottaa sekä ryöppyä että mutakylpyä…
Mutta silloin yhtäkkiä tapahtui hirveä asia. Pappilan isäntä, Ukko Rovasti, oli näet sattunut olemaan aamukävelyllä ja huomasi kanat ryytimaassa penkomassa ja kaivamassa, ja Ukko Rovasti juoksi keppi pystyssä kanalauman keskelle huutaen kovalla äänellä että:
— Hutsh, hutsh, hävyttömät! Mars, mars matkoihinne!