Samalla oli Pappilan koirakin, se Kaijus Julius Seesar, siinä kanalauman kintereillä ja alkoi haukkuen ajaa kanarouvia ja kukkoherroja tiehensä.
Kaikki kanat juoksivat pakoon ja Kukko Pappa kiroili pyrstö pystyssä ja markiisittarelta putosi päivänvarjostin ja rouva Klingendalilta kirposi jalasta toinen sandaali ja se iso koira Kaijus Julius Seesar otti sandaalin hampaisiinsa ja puri sen pieniksi palasiksi vieläpä haukkui perään että: "tulkaapas toisen kerran, niin höyhenetkin nykin pyrstöistänne!"
Kaakattaen ja pauhaten ja itkien ja räyhäten koko kana-armeija pakeni oman kana-aitansa sisäpuolelle. Vaan hetken kuluttua Kukko Pappa komensi seurueensa taas liikkeelle ja nyt mentiin kaikessa hiljaisuudessa navetan taakse, suurelle tunkiolle, joka höyrysi päivänpaisteessa.
Kukko Pappa oli niin hyvällä tuulella että rupesi rouvansa, sen tukholmalaisen Adeliine Henrietta Hellantetta Klingendalin, kanssa laulamaan gluntteja:
Häär äär guuda-gott att vaara…
Kukko Pappa seisoi tunkion korkeimmalla huipulla ja kaikki tipat-kripat noukkivat hänen ympärillään…
Mutta silloin äkkiarvaamatta tulla tömisti se Pappilan suuri sika,
Jumbo, tunkiolle ja hyökkäsi suoraan Kukko herran niskaan.
— Röh, röh! röhisi sika. Mene pois! Tämä on minun puuroläjäni! Minun kaurapuuroni! Huuti pois! Ja sika kelvoton ajoi koko kanalauman tipotiehensä eikä siinä auttanut Kukko Papan heleä lauluäänikään.
— Pitäisi hakea poliisi! sanoi iso kukko.
Mutta pikkukukot tappelivat riivatusti hypellen korkealle ilmaan. Vasta kun kissan näkivät hiiviskelemässä, herkesivät tappelemasta.