Illalla kello 5-6 oli Pappilan kanakammiossa konsertti. Kaikki
lauloivat, kotkottivat, ruikuttivat ja soittivat suutaan yhtaikaa.
Kukko Pappa löi tahtipuikkoa ja rouva Nordensvan soitti mandoliinia.
Koko orkesteri pauhasi.
Mitä olikaan tapahtunut? Olikohan maanjäristys tulossa vai oliko pihalla vieras koira vai oliko huuhkaja iskenyt kenenkään kurkkuun?
Ei, hyvät ihmiset. Se kaunis kanarouva Isabella Appelsiin oli muninut nahkamunan. Nahkamunan!
Ja sentähden pidettiin tätä konserttia.
Näin ne kanat lauloivat:
Kot, kot, kot, kuli kukkerikuu.
Seikkoja hirveitä tapahtuu!
Isabella muninut on:
Kana kaunis, onneton!
Tipa Kripa de la Krinoliin;
Pidä suusi tiukasti kiin!
Rebekka Makkonen? Oi malli-kananen!
Kukko korska, auta akkaas,
Kaikki oomme sinun rakkaas,
Klingendal…, Matilda kulta,
Katso hiukan kahvitulta,
Kaffekopp, kaffedopp?
Elsa Stiina? hoppeli hop.
Kukkopoijat miekkailee,
Markiisitar hän riitelee,
Rouvat armaat, jemmer jee!
Ilta joutuu, synkkenee,
Nukkumaan! Nukkumaan!
Uutta vuotta vartomaan!…
Koko kanakammio vähitellen uinahti, sitten kun kaakotuskonsertti oli loppunut.
10.
Pöksy-Paavo ja Paita-Maija ja Puuro-Petteri ja Pörrö-Kerttu ja Klosu-Klisu-Kaaperi.
Olipa kerran Isä ja Äiti, joilla oli melkoisen kauniit lapset, kolme poikaa ja kaksi tyttöä, mutta niillä lapsilla oli jokaisella niin omituiset tapansa että ihan nauratti, kun heitä katseli. Yksi aina kaatoi vettä housuihinsa, vaikka äiti kuinka olisi kieltänyt, ja sitä lasta ruvettiin sentähden sanomaan Pöksy-Paavoksi. Toinen lapsi aina riisui paitansa keskellä päivää ja sitä ruvettiin sanomaan Paita-Maijaksi. Kolmas lapsi aina söi puuroa aivankuin possu niin että päässä ja suussa ja nenässä ja korvissakin oli lätysköitä ja sitä poikaa ruvettiin sanomaan Puuro-Petteriksi. Sitten oli neljäs lapsi, Kerttu, joka heti kun äiti oli hänen tukkansa kammannut ja silittänyt, otti molemmilla käsillä kiinni hiuksistaan ja sekoitti hiukset niin että ne aina törröttivät, pörröttivät pystyssä, ja sitä pikku piikaa ruvettiin siksivuoksi sanomaan Pörrö-Kertuksi. Sitten oli viides lapsi, hyvin pikkuinen ja sievä poikanen, joka oli muuten kiltti lapsi, mutta käveli hullunkurisesti ja vaikka kuinka kevyet pieksut pantiin jalkaan, niin poika käveli niillä kovin raskaasti ja raahasti jalkojaan kuin halkoja perässään ja määkyi kuin lammas; ja sitä pikkumiestä ruvettiin sanomaan Klosu-Klisu-Kaaperiksi.