Tutteliini, Tutteliini!
Ota kiinni, ota kiinni!
Tutteliini katsoi niitä suurilla silmillä ja koetti tarrata käsillään kiinni kaikista isointa tuttipulloa. Ja kun oli saanut sen kiinni, niin alkoi vimmatusti imeä. Mutta voi hyvä ihme sentään, mikä tapahtui! Tutteliini, kun oli juonut ison tuttipullon pohjaan asti, potkaisikin samassa pois peittonsa ja hyppäsi alas lattialle ja alkoi kävellä aivankuin iso ihminen. Pitkät hiukset kasvoivat Tutteliinin päähän, ja suuhun tuli kolmekymmentä hammasta ja koko ruumis kasvoi niin pitkäksi kuin isällä ja äidillä tai niinkuin tädillä tai niinkuin lapsenhoitaja-neidillä tai niinkuin tuolla Anna-Marialla. Ja Tutteliini itsekin alkoi tanssia ja hyppeli niin korkealle että pää paukkui laipioon ja niin että kattolamppu heilahti. Ja Tutteliini, joka vielä äsken ei osannut puhua, lauloi nyt hurjasti kovalla äänellä että:
Minä olen se Tutteliini,
Vaan pitäkää suunne kiinni,
Niin ettei äiti herää.
Mutta samassa heräsikin äiti! Ja kun näki Tutteliinin lattialla niin isona ja hurjana huutamassa ja sata tuttipulloa ympärillä pyörimässä, niin säikähti äiti rukka niin pahanpäiväisesti ettei tuntenutkaan pikku Tutteliinia, vaan luuli sitä naapurin Isoksi Liisaksi ja juoksi toiseen huoneeseen kutsumaan isää.
Mutta ennenkuin isä ennätti tulla, ryyppäsi Tutteliini kaikista pienimmästä tuttipullosta ja voi ihmettä: — yhtäkkiä muuttui Tutteliini taas pieneksi ja kiipesi lulluunsa, ja kun äiti isän kanssa tuli katsomaan, niin ei huoneessa Isoa Liisaa ollutkaan, vaan Tutteliini yksin huutamassa niinkuin ennenkin että: Tutti! Tutti! Missä tutti?
— Voi sinua sen pientä penskaa! sanoi äiti. — Katsohan isä, kun on kapalonsakin potkinut ja peitot kaikki lattialla.
Mutta Tutteliini iski silmää äidille aivankuin olisi muka tahtonut sanoa että "eipä äiti tiedäkkään, mitä minä olen tehnyt ja mitä minä olen nähnyt!"
Semmoista unta Tutteliini näki!
2.
Kissa Mirri Valkonen.