Kis kis kis kissa rukka! Tules tänne Mirri. Missä olet taas ollut,
Mirri kulta?
— Miau, miau! vastasi kissa.
Mitä sinä sanot, samettikäpälä? Miksis näytät niin surkialta? Etkös ole saanut yhtään hiirtä? Vai onko koira sinua purrut partaan? Ethän vain ole pikkulintuja tappanut? Ethän vain lihapuodissa käynyt? Kuule sinä Mirri ketkale! Tunnustappas, tunnustappas!
— Mirnau, mirnau! sanoi Mirri vain ja nuoleskeli viiksiään ja nosti häntänsä pystyyn ja katseli lapsia kirkkain silmin ja oli olevinaan hyvin viaton.
Oletpas sinä oikea veijari. Eilen kaasit kermakannun ja toissa päivänä nuolit tuttipulloa ja kesällä kaappailit pikkukaloja verkosta. Muistatkos, muistatkos?
— En mie mitään muista! maukasi kissa ja hyppäsi pirtin uunin päälle.
Kuulkaas lapset, kun Mirrikin puhuu. Tulkaa tänne leivinuunin juurelle, niin kuuntelemme, sanooko Mirri vielä jotakin muutakin.
Kis kis kis, kissa kulta, kerroppas sieltä uunin päältä meille jotakin hauskaa, niin annamme sinulle maitoa.
Ja kissa Mirri nuolaisi pehmeitä käpäliään, pyyhkäisi viiksiään kuin mikäkin herrasmies ja alkoi jutella leivinuunin päältä:
Kerran minä olin kissojen kinkerissä. Siellä oli sata mustaa kissaa — minä yksin valkea. Kissa pastori saarnasi ja Kissa lukkari veisata luikkasi. Ja sitten meitä kaikkia luetettiin että osaammekos lukea kirjaa. Ne mustat kissat kyllä tunsivat kaikki kirjaimet A:sta Ö:hon asti ja osasivat myös veisata. Kissa pastori ja Kissa lukkari kiittelivät niitä ja silittivät selkää. Vaan sitten tuli minun vuoroni.