— Eipä sinua oteta! inttivät tytöt, ne isommat lapset.
— Jos ei minua oteta, vastasi Pikku Poika itsepäisesti, niin minäpä haen itse itselleni kirkon.
Tytöt nauroivat, vaan Pikku Poika näytti hyvin totiselta.
Kun muut sitten olivat menneet kirkkoon, niin Pikku Poika läksi kävelemään pihalle. Ja yhtäkkiä karkasi metsään niin ettei kotimieskään nähnyt, mihin Pikku Poika katosi.
Pikku Poika viipyi kauvan metsässä, varmaankin kolme tuntia. Kotimiehellä, Pitkällä Piialla, oli jo hätä että Pikku Pojalle on käynyt huonosti, kun ei mistään löytynyt eikä mistäänpäin vastannut, vaikka Pitkä Piika huuhusi monta kertaa metsään.
Arvatkaas, missä Pikku Poika sitten oli? Kas: hän oli löytänyt metsän keskeltä suuren kiven, niin suuren ja korkean että vaivoin pääsi sen päälle, ja siellä poikanen istua törrötti ja kuunteli totisena niinkuin aikaihmiset kirkossa. Sillointällöin hän kalahutti päärärin kantta, jonka oli mukaansa ottanut, ja se oli olevinaan hänen kirkonkellonsa.
Sitten hän kuuli, kuinka toinen lintu toisesta puusta huusi, sanotaan.
Arvatkaapas mitä Pikku Poika kirkossansa kuuli?
Ensin hän kuuli, kuinka pikku lintu aivan hänen päänsä päällä lauloi: "Jumalan lapsi, Jumalan lapsi — kiltti poika, kiltti poika, kiltti poika!"
Pikku Poika ajatteli että se se nyt on Pappi, joka saarnaa kirkossa.