Sitten hän kuuli, kuinka toinen lintu toisesta puusta huusi: "Piu, piu piimäparta, älä usko kaikkea, etsi itse, itketkös, itketkös, naura vaan, naura vaan!"
Pikku Poika ajatteli että tuo se nyt on se Lukkari, joka veisaa.
Sitten Pikku Poika näki, kuinka orava pudotteli käpyjä puusta, ja Poika arveli että nyt se kirkonisäntä kantaa pakanakolehtia ja tiputtelee kultarahoja.
Ja Pikku Poika oli siis riemastuksissaan ja hyvillään että hänkin kerran sai olla kirkossa ja kuulla ja nähdä kaikki kummat. Rämpsistä, rämpsistä! rämisti hän päärärin kannella.
Vaan sitten hän äkkiä hiukan säpsähti. Ison kiven takaa katsoi karvainen otus, joka nuuski ilmaa.
"Se se on nyt se Paha Pöpö", ajatteli Pikku Poika, "se joka Jumalan lapsia puree ja potkii".
Pikku Poika kyyristyi kiven selkään niin ettei Pöpö häntä näkisi.
Pöpö menikin sivu ja läksi laukkaamaan niin että kangas tömähteli.
"Tai jos se olikin arkkipiispa!" ajatteli Pikku Poika eikä enää pelännyt.
"Vaan kuinkahan kauvan sitä saarnaa kestää?" ajatteli Pikku Poika. "Ja kuinka kauvan lukkari veisannee?"