— Tulkaa tänne! koikkui vanhin tyttö, jonka valkea tukka liehahteli tuulessa. — Minäpä sen löysin. Musta se tosiaan on! Voi hirveä, kuinka musta! Samalla tyttö kiipesi savupiipun päälle ja seisoi siellä hajareisin. — Hei! huusi hän, minäpä hyppään sisään tuosta mustasta reijästä, niin eiköhän isä hämmästy! Samalla tyttö jo hyppäsi. Rompeli pompeli! Huiskis! Ja vähän päästä hyppäsivät toisetkin lapset sisään savupiipusta. Sinne ne kaikki nyt katosivat!
Kuningas tornissa kuuli kummallista sohinaa savupiipusta ja avasi pellit. Samalla tulla tömähtivät lapset toinen toisensa jälkeen alas piipusta ja herra kuningas säikähti pahanpäiväisesti. Hän oli ihan valkea säikähdyksestä.
— Mitä vietävän variksenpoikia sieltä tulee? Hyi hornassa! Voi taivasten talikynttilät, voi sun seitsemän patasutia! Herran pieksut ja taavetin töppöset! Nokinaamat, ette suinkaan te kuninkaan lapsia ole?
— Kyllä me olemme! selittivät lapset irvistellen valkoisilla hampaillaan. — Ja kuule isä, nytpä mekin opimme huokailemaan, kun olemme mustasta reijästä läpi tulleet.
Kaikki lapset huokasivat yhtaikaa:
— Hohoi hohoijajaa — tätä pahaa mailmaa!
Kuningas oli pakahtua naurusta. Vedet tippuivat hänen silmistään. Niin hullunkurisilta näyttivät lapset. Ja kuningas soitti hopeakelloa ja huusi ovelta:
— Äiti hoi! Käske Priita-Kaisan heti panna sauna lämpiämään, sillä meillä on syytä nyt viettää suuri juhla. Eläkä suutu lapsiisi, vaikka ovatkin mustat. Päinvastoin saamme molemmat kiittää näitä nokineniä että sielumme tulevat valkoisiksi.
Ja koko kuninkaan perhe kävi kylpemässä sinä iltana.
Veikko Kultimolta pestiin kielikin. Kun sitten istuttiin illallispöydässä ja juotiin marjateetä, niin kuningas virkkoi: