— Ja kirput purivat —? tokasi päällikkö vähän vihaisemmin.
— Jaa, herra kapteeni, niin ne tekivät, vastasi Piekola ikäänkuin joihinkin mieluisiin muistoihin havahtuneena.
— Aika veitikoita! naurahti kapteeni kääntyen kolmannen puoleen, jolta vihdoinkin oikea vastaus lähti. —
Tuolla tapaa kävi kapteenimme opetus. Aina oli hän äänessä ja porisi kuin kiehuva pata. Paperossin piti aina olla hampaiden välissä — puhuessakin, ja tuli sammui siitä ehtimiseen. Silloin sai varuillaan oleva aliupseeri kunnian raapaista tulta omasta tulitikkulaatikostaan, sillä kapteeni sytytti harvoin omastaan.
Tällä kertaa oli hän nyt mielestään tarpeeksi opettanut, ja hän nousi sentähden ylös ja meni ovea kohti sanaakaan puhumatta. Silloin taas huudettiin "fstait!" ja joku lähinnä ovea istuva ryntäsi sitä aukaisemaan kapteenille, — sillä niin oli opetettu. Kun ovi sulkeutui, oli mielestäni kuin joku pieni ukkoispilvi olisi mennyt onnellisesti ohi, ja mieliala tuli jälleen entiselleen.
Aliupseeri istahti taas opettajatuolilleen, ja luutnantti, joka kaapin nurkalla oli koko ajan istunut pitkillä säärillään leikkien koiransa kanssa, hyrähteli tuttavallisesti ikäänkuin hänestäkin olisi ollut mieleen että kapteeni poistui… Opetus kävi siten paljon paremmin.
Tunti alkoi nyt olla lopussa ja luutnanttikin jo lähti koirineen pois. Hänelle ei tarvinnutkaan komentaa "fstait!", ainakaan ei hän tällä kertaa sitä tahtonut.
Heti kun ovi luutnantin jälkeen sulkeutui, lyödä paukautti aliupseeri käsikirjansa kiinni pöytään, ja virkkoi toverillisesti:
— Hehhei, heitetäänpä pois, poijat! ja kaikki nousivat itseänsä venyttelemään. Toiset pistivät tupakaksi haastellen päivän tapahtumista, sen verran kuin niistä saattoi haastella. Mutta toiset jäivät totisiksi eivätkä puhuneet halaistua sanaa.
Kun kello löi viisi, olivat harjoitukset loppuneet. Monella olisi nyt tehnyt mieli iltalomalle kaupunkiin, mutta eipä ollut kysymystäkään pääsystä vielä. Sillä tuhmasti saattaisi nuorimies vielä käyttäytyä siellä kulkiessaan, ei osaisi kentiesi tehdä kunniaa upseereille, ottaisi liikoja ryyppyjä… Ei häntä vielä päästetty, ei läheskään, vaan kasarmin seinien sisällä sai hän pysyä kiltisti viikkoja, jopa kuukausiakin. Jouluun asti näet kesti kunnianteonharjotuksia.