Ei se näyttänyt nyt minua lainkaan ymmärtävän tuo raskaasti huokuva ja ikäänkuin läähättävä syysluonto, mutta surullisin, ärtynein äänin kuulesti se vaan kertoilevan niitä huolia, joita sille itselleen olivat saattaneet vinhat syysmyrskyt ja aikuinen talven tulo. Eikä se suonut minulle mitään lohdutusta tällä kertaa, niinkuin olin ollut lapsellisen herkkä toivomaan.
Vaan päinvastoin. Nuot luonnon sylistä leviävät, vaikeroivat äänet, ne saivat nyt minunkin rintani yhä levottomammin huokumaan. — Minusta tuntui kuin jokin myrsky sitäkin uhkaileisi, vaikka sen lähestyvää tohinaa en ollut kuulevinanikaan. Ja lienenkö hämärästi aavistanut että minun kumminkin joskus olisi antautuminen sen valtaan. — Sentähden vieno surumielisyys kokonaan valtasi poveni. Minä tunsin olevani kuin mikähän marttyyri, jonka korkein velvollisuus on horjumatta taistella jalon asiansa puolesta, vaikka miten käyköönkin. —
Sillä välin oli taivas yhä sakeutunut ja lumihiutaleita alkoi tuulen mukana lennellä. Ne sivelivät niin kylmästi kasvojani ja suojattomia käsiäni.
Vihelsin pois koiraani, joka etempänä hietikon liepeellä näkyi nuuskiskelevan jotakin pensasta; kentiesi siellä vasta oli peherrellyt joku metsikana-parvi.
Mutta olkoon vaan, — tällä kertaa… Minulla on muuta miettimistä. — Soma seh, seseh; seseh, seeh! huusin minä voittaakseni tuulen ja aaltojen pauhaavia ääniä, — tule pois! — lähdetään jo tästä kotia… et sinä kumminkaan mitään nyt löydä…
Heiluttaen takkuista häntäänsä lähti Soma minua kohti tulemaan nähtävästi hyvillään siitä että "jahti" siihen jo loppui.
Me painuimme metsän peittoon, jolloin särkyneen jään sorina ja aaltojen kuohunta vähitellen hiljeni korvissa, ja kuljimme huonoa polun haiskua myöten varsinaiselle rantatielle, joka mutkien kohosi korkealla metsäisellä vaaralla sijaitsevaan kotipihaani. — Minä ryhdyin poislähtöpuuhiin, sillä huomenna jo oli minun lähteminen aijotulle matkalle. — —
II.
Olin sen nyt kerran niin päättänyt. Luopua aikeestani, jota niin jaloksi uskottelin, — sitä en nyt enää voinut tehdä. — En, sillä minä tahdoin olla mies!
Minun tuli siis lähteä yksin, omin päin maailmalle — ensi kertaa maailmalle, tuntui minusta. Minun tuli heittää kallis kotini, vanhat vanhempani — ja tämä kultainen vapaus.