— Niin, vaan sitä ei tiedä milloin se tapahtuu. Kentiesi jo tänään, kentiesi huomenna tai sitten, kun jäät ovat laskeneet. — — Sellainen pyörre se on muuten ihmiselämäkin!
— Mitäs tyhjää, älä taas haaveksi!
— En minä haaveksi. Sellainen pyörre se on ihmiselämäkin, — on ainakin minun elämäni — suuri pyörre ja suuressa virrassa, — elämän laveassa virrassa.
— Elämän virrassa! Onko tuo nyt olevinaan runollisuutta vai mitä —?
— Miten tahdot. — Koko elämän voi ottaa runolliselta kannalta, jos tahtoo.
— Voiko kasarmielämänkin, — nykyisen?
— Hmh… miksikä sinä juuri sitä kysyt? — Kentiesi… en minä vielä tiedä… en ole vielä selvillä…
Kasarmielämäkö runollista? — vielä mitä! ajattelin kumminkin itsekseni. Ja hetkellinen alakuloisuus valtasi taas minut.
Kylliksemme katseltuamme lähdimme takaisin. Ja käännyimme ensimmäiselle kadulle.
— Huh, kylläpä nyt tarkenee sittenkin! — Vaan mitä! — — eikös totta vieköön olekkin tuolla luutnantti Tschornikoff?…