Hän se oli, kulki lähes ristinvälin edellämme ja päätänsä luonnottomasti taaksepäin väännellen näytti heittävän minuun kumppaneineni ikäänkuin vainuavia katseita.
— Mitä hän noin katsoo? kysyivät kumppanit minulta.
— En minä tiedä…
Juuri kun luutnantti oli kääntymäisillään eräästä kadunkulmasta sivullepäin, kuulin hänen huutavan itseäni nimeltä. Minä säpsähdin — ja kiiruhdin siis hänen luokseen jättäen kumppanini jälellepäin.
— Käsi päähineeseen! komensi hän kiukkuisella äänellä, ennenkuin oikein ehdin hänen eteensäkkään.
Minä kohotin käteni lakin reunaan ja seisoin "reilassa".
— Miksi ette tehnyt kunniaa minulle äsken? tiuskasi hän, ja hänen sysimustissa silmissään paloi sellainen pirullinen leimu etten sitä koskaan voi unohtaa.
— Enhän tiennyt, herra luutnantti, tällaisessa tapauksessa tehdä… vastasin minä luonnollisesti.
Pikimmältään mittasi hän katseellaan minua kiireestä kantapäähän, jolla aikaa minä tunsin että jo taisi tuhoni tulla — ja että tuo naula se kyllä vetäsee. — Sillä minähän en ollut säännön mukaisessa asussa.
— Te olette luvattomassa puvussa! sai hän sitten sanotuksi hillityllä äänellä, mutta jonkinlainen raateleva ilme katseessaan.