— Aika veitikoita te olette… helvetti! — Herra jumala tuota miestä! kiljasi hän taas yhteen menoon keksien virheen, — miten se seisoo?… Kuin lehmä, joka…
Ja kapteeni vääristi naamansa kieroon ja käyristi polvensa meidän edessämme ja koetti matkia. Hän oli samalla kauhean ja samalla hullunkurisen näköinen, kun hän siinä kyykyllään istui ja rääkkyi kuin nälkäinen varis:
— Ihan vinossa!… onko se nyt kaunista!…
Mutta minä opetan!… minä väännän siltä niskat poikki!… aivan mäsäksi minä sen muserran… sitten tietää, miten pitää rivissä seisoa!
Ja luoden kiukusta verestävät silmänsä koko komppaniian ylitse, jatkoi hän edelleen:
— Aliupseerein pitää katsoa perään, miten ne tekevät!… Mutta te nukutte… niin, helvetti!… ei ne koskaan mitään huomaa!… ne nukkuvat kuin porsaat!… komppaniian päällikkö se on, jonka pitää huomata kaikki!… eivät aliupseerit näe eivätkä kuule mitään… ne ovat ihan kuuroja… ihan kuuroja ja sokeita!… — Ravnjais!… helvetti!… ei ole minkäänlaista ojennusta… ei minkäänlaista!… Taakse siellä, kolmas plutoona!… taakse, taakse!… Kuin helvetti teidän pitää aina rynnätä eteen!… no nyt… aika möröjä te vain olette!
Kapteeni rauhoittui hetkeksi, käveli komppaniian päähän ja tähtäili sieltä kuin mikähän maanmittari pitkin rintamaa. Kukaan ei enää, kun oli ojennusaika jo ohi, uskaltanut liikahtaa.
— Tuo mies tuolla — ravnjais! Eikö helvetti se tiedä mistä ojennus pitää ottaa? kuului taas Parran ääni ja hän syöksähti miehen nenän eteen pauhaamaan ja porisemaan.
— Kyllä minä tunnen sen miehen… se on suuri lurjus… antakaa sille komppaniiassa rottinkia niin että veri tirskuu!… se tekee hyvää… sitten tietää, mistä ojennus on otettava!…
Ja taas käyden komentopaikalleen virkkoi hän entiseen tapaan: