Näin sitä laulettiin ja tyytyväisyys ja leppymys kuvastui kaikkien, pahimmin vaivaatuneidenkin kasvoilla. Sillä jokainen tiesi että tähän ne nyt päättyivät tämän sotilasvuoden varsinaiset harjoitukset, tämä seitsemän vuorokauden manööveri se oli kaikkien vaivain ja ponnistusten huippuna, jäljellä oli enää vain keisariparaati tosin kiusallista harjoitusta vaativine kaunomarsseineen.
* * * * *
Minusta tuntui kuin olisin ollut mikäkin veteraani, kun kohta kotiuduttuamme Jussi Kellolaisen ja Oskari Hongén'in seurassa — viimemainittu oli muka sairauden takia ollut kokonaan osaton tähän retkeen — astelin Krasnoje Seloon uhkeaan sotilassaunaan. Lieneekö Jussi Kellolaisesta samoin tuntunut, en tiedä tarkalleen sanoa. Mutta ei se ainakaan meistä toisista siltä näyttänyt. Ensinnäkin hän pelkäsi mennä n.k. "25:n kopeikan saunaan", sillä se, ties hän, oli ainoastaan upseereja varten.
— Mutta rahanhan sitä mekin maksamme!
Me menimme siis 25:n kopeikan saunaan ja Jussi Kellolainen seurasi mukana.
Riisumahuoneessa ei ollut monta henkeä, mutta Jussi Kellolaista ne peloittivat.
— Voi… ei täällä saa olla! kuiskasi hän hiljaa meille, mutta me emme olleet kuulevinamme, riisuuduimme vaan.
Jussi Kellolainen vilkaisi pelokkaasti ympärilleen kuvastimiin ja tyynypäällisiin sohviin ja alkoi sitten riisuutua hänkin.
— Joudu nyt!
Jussi Kellolaisen kädet vapisivat, kun hän veti paitaa päältänsä. Me astuimme kolmikannassa isoon pesuhuoneeseen.