Varjele ja valaise! — Siellähän oli pari oman pataljoonan upseeria, samallaisessa alastomassa asussa kuin mekin. Vaikk'eivät ne meistä näyttäneet vähääkään piittaavan, oli Jussi Kellolainen kumminkin kuin tulisilla hiilillä. Juuri kun hän oli kumartuneena vääntämään vettä ranasta, ja alaston everstiluutnantti sattui kävelemään ohitse takaapäin, kimmahti hän kuin sähköiskun saanut toisapäin, pullisti rintansa, painoi kätensä tiiviisti paljaita kupeitaan vasten ja loi upseeriin aran, vain aina nöyräilmeisen katseen. Huulet supussa, posket kuopalla ja paljahko pää kekallaan seisoi hän siinä ja teki — "kunniaa".
Everstiluutnantti murahti naurusuin jotain isoon partaansa ja viittasi ehkäisevästi kädellään.
Vaan Jussi Kellolainen seisoi siinä vielä hetken pinnistyksissä, alastomana, ja suu oli yhä supussa ja valmis sanomaan "herra eversti". Ei saunan löylyssäkään hänen sotilaallinen sydämmensä myötenantanut unohtaa kunniata ja rintaman tekoa, vaikka toinen toverini kivenkovaa väitti että poletille sitä kunniaa tehdään eikä koskaan itselleen miehelle. Ja joka hetki oli hän valmis kuulemaan näiden läsnäolevien päällikköjen sanovan: ei teidän ole lupa täällä olla, menkää pois!
Mutta ne eivät mitään sanoneet, ainoastaan toinen heistä, luutnantti, virkkoi: "onko kuuma?" ja siihen Jussi Kellolainen, — joka oli luullut luutnantin rupeavan sanomaan jotain että: onko lupa? — aivan ihmetyksissään tästä tavattomasta suvaitsevaisuudesta, vastasi lakeasti:
— On, herra luutnantti, — kuuma… Ja hän vähän uskalsi naurahtaakkin.
Kun oltiin pukemassa, ja me luulimme että nyt hän ainakin alkaa rauhoittua, niin silloin ovi avautuu, ja vanha kenraali astuu sisään.
En piruakaan minä luulisi Jussi Kellolaisen niin säikähtävän kuin hän säikähti tätä vanhaa, vaatimattoman näköistä kenraalia.
Ensin hän kalpeni — vaikka olikin saunan löylyssä tullut punaiseksi, — loi sitten tavattoman aran ja tavattoman rukoilevan katseen tähän punakauluksiseen soturiin ja veti horjuen mutta kiireesti housut jalkaansa.
— Kenraali… näettekö? soperteli hän värisevällä äänellä ja lisäsi katsoen nurkkasilmällä meitä:
Voi joutukaa! — Ei täällä varmaankaan olisi saanut olla…