Me nauroimme hiljaa hänen arkuudelleen.
— Eihän tuo nyt meitä syö sentään! sanoi Hongén pilkallisesti hymyillen.
— Ja ihmisiähän sitä ollaan mekin ja tarvitaan puhdistaa ruumista niinkuin tuokin — huomautin minä, joka — niinkuin sanottu — tänään tunsin itseni karaistuneeksi veteraaniksi.
Vaatteet päälle saatuamme olimme valmiit lähtemään. Jussi Kellolainen astui etummaisena ottaen päällensä paraimman ryhtinsä ja teki kunniaa kenraalille, joka sinne oven luo oli kyyristynyt sohvan kulmaan riisuutumaan eikä näyttänyt mitään huomaavan. Me seurasimme Hongén'in kanssa jäljessä ja teimme samoin kunniaa.
Vielä ulkona, tiellä lausui Jussi Kellolainen että
— Ei sinne varmaankaan olisi saanut mennä.
XXVIII.
Eräänä joutopäivänä tämän jälkeen, kun taivas pitkästä ajasta taas oli likaisenharmaja, vettä kylmästi vihmoi leirillemme, ja minä istuen kosteassa teltassani yhdessä toverini kanssa nautin jokapäiväistä teetäni, kohosi äkkiä telttavaate ja sisään astui sotilaslähetti sanoen:
— Vapaehtoista käsketään upseeriklubiin.
— Minuako? kysyin vähän hämmästyen. — Kuka se kutsui?