— Mitä tämä on? Miks'ette ole ensin ilmoittanut kapteenillenne? kysyi minulta pieni, hyvänsuopa everstini saranan kitinää muistuttavalla äänellä.
Minä en vastannut mitään, vaikka vastaus kyllä oli valmis ja piili sydämmessäni.
— Te pääsette heti siirtymään haluamaanne paikkaan… ja komennuslippunne on valmis, — mutta sitä ennen täytyy minun teitä rangaista… olen päättänyt — ainoastaan kahden vuorokauden yksinkertaisella arestilla.
— Ymmärrän, herra eversti.
— Se on kaikista pienin ja lievin rangaistus tällaisesta rikoksesta.
— Jaa, saatte mennä!
Vaikka minusta äkiksestä oli tuntunut kovin surkealta mielessä tämä odottamaton keikaus, rauhoituin kumminkin pian ja ajattelin melkein ylpeydellä tätä arestissa-olon kunniaa. Oli kuin olisin kohonnut omissa silmissäni.
— Mielelläänhän tuota menee tuollaisesta syystä, arveli arestiin kuljettajani. — Kun ei ole sen häpeällisempi…
— Eikä se toki ole oikea sotamieskään, joka ei lie joskus arestissa käynyt! — vakuutti leikillinen varusmestari, — niin ainakin entinen eversti selitti, että se on s——n huono poika, joka ei putkassa ole ollut…
Näin lohdutettuna astelin minä iltahämärässä arestihuoneelle arestilaispuvussa, ja minut suljettiin pienenpuoliseen koppiin. — —
* * * * *