— Ja verkot mukaan? esittää isä-ukko.
— Siitä on äänestettävä suljetuilla lipuilla! Mutta puheenjohtajan ääni ratkaisi tasanmenneet äänet verkkojen mukaanoton puolesta. Se oli se jokakesäinen ensi reissu — siitä kesäsesonki pappilassa alkoi.
— — — — — — — — — — — —
Lenseä lounat puhaltaa, mutta hyvin puskapäisesti. Isä-ukko kenottaa leveänä perässä, onnellinen, hieman ankara hymy huulillaan ja ohjaa paattia. Hän — kukapas muu. Pojat istuvat kuin henkivartijat perämiehensä ympärillä valmiina tottelemaan isän pienintäkin käskyä. Ituperunat myös inuvat siinä mastonjuurella sinipunervina ja siitoshaluisina työntäen lonkeroitaan ympäri pärevasua. Paatti puskee niin että kokka kohisee. Pappilan mamman panemat mainiot eväspiirakat ja viilipiimähulikka saavat saman huiman kyydin etuteljon alla.
— Ei oikein vedä, virkkaa peränpitäjä, — kiristäkää etupurjeen skuutia. — Iivari, siellä keulassa, tiukota kliivari!
— Iivari — kliivari — sen tuhannen skriivari! huutavat veikot nuorimmalle, joka salavihkaa sepittää runoa muistikirjaansa. Seuraavaan tyyliin:
Kotoinen laine se korkeena lyö,
Valkoista vilkkaa Vellamon vyö,
Hurjana lennän lempeni saareen,
Katselen kaihoten taivahan kaareen…
— Joutenniemi suojaa, huomauttaa Vihtori, sotilasuralle aikova ylioppilas.
— Kuinka se voi suojata, kun Ruukista päin tuulee! viisastelee Esko, "kameraalia" lukeva vanhin veli, joka on hinannut vastatervatut saappaansa pirkkelien nokkiin kuivamaan. Siellä ne Eskon pieksut kimaltavat kuin mustat peilit kesäistä taivasta vasten.
— Täytyy kryssätä Vaamaan asti, huomauttaa Väntti.